"Meni ulos joku aika sitten; olisiko mennyt Hakkilaan," arveli piika.
"Mitä te Wolmarilla tekisitte, joka on niin pahankurinen," puutui
Nestori puheesen.
"Mutta saattaahan siitä vielä tulla siivo poika," sanoi vieras.
"Ei siitä tule, vaikka isä kovasti pieksää," väitti Nestori.
Samassa tuli Wolmari huoneesen.
"Kylläpä siellä metsässä on lunta jo kelpolailla ja jotenkin kirpeä pakkanenkin siellä on… Kävin jänisansojani katsomassa," sanoi Wolmari ja tuli vierasta tervehtimään.
"Se valehtelee… Ei se ole ollut kuin mäkeä laskemassa," ehätti nuorin veli sanomaan.
Wolmari loi vieraasen aran silmäyksen, eikä ollut kuulevinaankaan Hjalmarin muistutusta. Hän katsoa vilautti ympäri huonetta ja meni sitten nurkassa olevan kaapin päällä olevia kaluja kapistelemaan. Kauvan ei hän ollut siinäkään. Yhdessä ja toisessa paikassa koetti hän istua, mutta hyvä ei näyttänyt olevan missään. Vihdoin palasi hän taas tuon kaapin luo.
Vieraan mielestä tuntui kovin sopimattomalta, että tuommoiset pienet tenavat parjasivat veljeään ja vielä noin julkisesti, Wolmarin itsensä kuullen. Sentähden sanoi hän:
"Ei sitä niin rumasti saa sanoa omasta veljestänsä, että hän valehtelee; ehkä hän kävikin jäniksen ansoillaan."