"Ei minusta tule, enkä minä voi tulla tämän paremmaksi, sillä minua pidetään niin pahasti ja tuo isäkin on niin kova…"
Samassa narahti saunan ovi ja joku ihminen astui saunaan.
Hätäisesti silmäsi Wolmari tulijaa ja yhdellä hypäyksellä oli hän pystyssä kuin ammuttu nuoli. — — Ellu oli oven suussa.
"Voi herra Jesus!" rupesi Wolmari huutamaan täydeltä kurkkua.
Kylmästi ja tyyneesti sanoi Ellu:
"Mene sinä, Paavo, pois, meillä on Wolmarin kanssa täällä kahdenkeskistä selvittämistä."
Samassa sieppasi hän huutavan ja vapisevan pojan tukasta päätänsä myöten kolinkolia lavolta penkin viereen lattialle. Ei olisi luullut jääneen poikaan yhtään luunsolmua terveeksi, niin ankara ja armoton oli tuo lavolta putoaminen.
Penkin alta veti Ellu kokonaista kolme hienoista koivunvarvuista palmikoitua paksua patukkaa, joiden latvat olivat huolellisesti rihmalla sidotut kiinni, kesken hajoamisen estämiseksi. Mitään järjestettyä Wolmarin vaatetten aukaisemista ei hän toimittanut, vaan repi vaatteet tuhansiksi kappaleiksi huutavan, rukoilevan ja voivottavan poikansa seljästä, paljastaen siten vihansa uhrin ilkosen alasti, ja niin alkoi ankara leikki.
Niin. Wolmari parka oli tietämättään käynyt juuri siihen käpyyn, jota hän oli koettanut väistellä Hakkilassa käymisellänsä ja saunaan menemisellään.
Kauhistuneena ja hämmästyneenä vetääntyi Paavo saunasta ulos. Hän oli niin peljästyksissään, että hän vapisi kuin kaisla virrassa.