"Terveisiä minun matkoiltani," sanoi Paavo huoneesen tultuansa.
"Joko sieltä nyt on tultu?" kysyi Ellu, sanojaan päinkään kääntymättä, vaikka kylläkin näki miehen edessänsä.
"Johan tuota … tässähän tuota ollaan … ja tuon terveisiä
Wolmarilta," sanoi Paavo.
"Missä hänet olet nähnyt?" kysyi Ellu, nähtävästi vähän säpsähtäen, mutta kumminkin paikaltaan liikkumatta ja silmiään Paavoon luomatta; näytti siltä kuin hän olisi jotakin kauheaa odottanut.
"V——n kaupungissa."
Ellu rykästä kyhnäytti sen kuultuansa; äänettömyys syntyi ja puhelu tuntui taukovan siihen.
"Missä toimissa hän siellä oli?" kysyi Ellu vihdoin, sioitellen jalkojaan toiseen paikkaan.
"Eihän ne toimet niin häävejä olleet. Hänet tapasin Linnanmäellä kaakissa riippumassa, kun häntä lyötiin. Kun lyöminen oli päättynyt, puhuttelin häntä. Hän kertoi itkusuussa, että tämä oli jo kolmas kerta, kun häntä varkaudesta rangaistiin, ja sanoi vietävän hänet nyt ikureissulle. Hän käski tuoda teille muistoksi tämän nenäliinan, jolla hän paineli rikkilyötyä selkäänsä kaakista päästyänsä. Oikeastaan lähetti Wolmari tämän äidillensä, mutta minun mielestäni ei tätä sopisi hänelle antaa, eikä puhua koko asiasta yhtään mitään, sillä kenties hänen heikontunut järkensä ei voisi sitä kantaa," selitti Paavo, ojentaen verisen nenäliinan Ellulle.
Ellu ei ottanut sitä vastaan, kääntyi vaan Paavoon selin; tuntui siltä kuin olisi hän hammasta purrut. Paavo laski nenäliinan akkunalaudalle. Ellun vaimo oli Paavon puhuessa kulkenut siitä sivu useat kerrat ja koettanut kuunnellakin, mutta silloin Paavo aina hiljensi puhettansa niin, ettei hän kuullut, sillä hän oli tullut vähäkuuloiseksi. Kuitenkin näytti siltä kuin hän olisi jotakin älppinyt ja ounastellut.
"Mitä puhetta se oli, sillä minä luulin puhutun Wolmarista; mikä tämä verinen vaate oikeastaan on ja mitä se merkitsee?" kyseli Wolmarin äiti Paavon puheen tauottua, läheten akkunaa ja ottaen nenäliinan käteensä.