"Semmoinen on lyhykäisesti kerrottuna meidän entinen elämämme ja nyt elämme oikein herroiksi, ja annamme meidän Herramme ja rikasten pitää huolta toimeentulostamme", kertoili isäntä.
"Entä jos nämät teidän elättäjänne antaisivat joskus tulla niin pitkän välin avullensa, että nääntyisitte nälkään", arveli matkustaja.
"Sittepähän nyt toki … mitähän vaaraa meistä olisi, jos kuolisimmekin — — sitä en pelkää ensinkään", sanoi isäntä yhtäkaikkisesti.
"Eivätkö ihmiset soimaa teitä laiskoiksi?"
"Mitäpä se sitten haittaa, sillä laiskojahan me olemmekin, ja koemme parhaan taitomme mukaan olla oikein laiskoja, että olisimme nimemme arvoiset, sillä tuo 'laiska' sana on tullut oikein kunnia-nimeksemme."
"No, minkälaisia ruokavarustuksia teillä nykyään on?" utasi matkustaja.
"Ei minkäänlaisia."
"Kuinkas sitten nyt aiotte toimeen tulla?"
"Kylläpähän Herramme meistä huolen pitää."
"Milloin olette viimeksi syöneet?"