"Silloin kait jouduitte pahaan hätään ja avuttomaan tilaan … annettiin kait silloin teille köyhäin apua", edellytti matkustaja.
"Köyhäin apua! Ei, sitä ei annettu ja vaikka olisi annettukin, en olisi ottanut sitä kuitenkaan vastaan", sanoi Risto lujasti.
"Minä en voi mitenkään käsittää, kuinka te noin raajarikkona, vähäväkisenä ja paljaaksi riistettynä voitte pienen lapsen kanssa toimeen tulla muiden avutta", sanoi matkustaja.
"Minä en sittenkään tullut niin tyhjäksi kuin luultiin. Minulla oli vielä tallessa pieni säästö vanhoilta hyviltä ajoilta. Paitsi sitä olivat huoneet minun omani tuossa minulta riistetyssä torpassa ja ne olin laittanut kaikin puolin hyvään kuntoon. Ponari kyllä tiuskui, että minun pitää mökkini kiireesti laittaa pois hänen maaltaan. Jos niin olisi täytynyt tehdä, olisivat ne menneet aivan polusta. Mutta minun onnekseni sai Ponari torpalle varakkaan ja järkevän ostajan. Hän ei pannutkaan rahojansa koiran hännän nenään, sillä ei hän tyytynytkään koreisiin suullisiin ja yhdenkeskisiin lupauksiin, vaan tahtoi kovat kirjat hänen ja Ponarin välille torpasta; vieläpä hän tahtoi takansa tilan kiinnekirjankin, hakeakseen kiinnityksen torpalle ensimmäisissä käräjissä. Sitten vasta maksoi ostaja rahat. — Vaikka Ponari torjui kovasti vastaan, ettei torpan uusi isäntä saa ostaa minulta huoneita, ei hän näin varustettuna ollut koko Ponarista taallaankaan, vaan rupesi minun kanssani kauppoja hieromaan, sillä hän älysi, että tulee paljon kalliimmaksi, jos rupeaa uudesta huoneita laittamaan. Näin tavoin sain minä huoneillani paremman hinnan kuin jos ne olisi pitänyt myödä maalta pois vietävänä."
"Entä sitten?"
"Nuot torpan ostajat olivat niin hyviä ihmisiä, että antoivat minun vuokratta asua entisissä huoneissani pari vuotta. Sillä välin hankin minä eräältä talolta tämän maapalasen, joka minulla nyt on. Sillä miehellä ei ollut mitään mutkia ja empimättä antoi hän kiinnittää tämän kantatilaan ja niin ei minulla ole mitään pelkäämistä.
"Kun olin kykenemätön mihinkään rakennustyöhön, teetin urakalla nämät mökit. Itse rupesin purastamaan peltoa…"
"Itse peltoa! Kuinka herran tähden te toiskätisenä voitte peltoa tehdä?" huudahti matkustaja.
"Sitä täytyi tehdä sen mukaan kuin voi; vähä päivässä, paljon viikossa. Onhan ollut siitä hyvä, ettei peltomaalla ole ollut kiviä. Täytyi teettää semmoinen pikkunen kuokka, jolla voin toisella kädellä kuokkia. Sillä sitten nyhdin kipeneen kipeneen perästä maanpinnasta irti. Pahimman vastuksen tekivät eteensattuvat kannot ja pehkot. Mutta kun minä niitäkin hellittämättä nykin, nytkytin ja kaivelin puolelta ja toiselta, heltivät ne viimein kuitenkin, sillä tekeehän ahkera vesitippakin vihdoin kolon kiveenkin. Rohki ei tosin tällä tavalla peltoa tullut, mutta kun olin koko kesän ahkerasti työni kimpussa, oli sitä kuitenkin talventullen näkyviin asti."
"No, mutta ojia ette kyenneet ainakaan kaivamaan", sanoi matkustaja.