"'Voipi se kerjäläinenkin joskus olla tiellä, ettei vähäväkisien hikeä aina saada syödä', mutisi Risto rahoja lukiessaan.
"Vihasta hehkuen tuli kylän rikkain mies rahojaan pöydän nurkalta kokoilemaan. Hänellä oli ollut hyvä apaja taas heitettynä, ja hän iloitsi jo siitä, mutta tällä kerralla oli se ilo lyhyt.
"'Ei se huuto ole näillä rahoilla maksettu", sanoi velkoja Ristolle ylvästellen.
"Kunhan olette saaneet mitä teille tulee, niin voitte olla vaiti —. Lopputili on minun tehtävä leskelle, eikä teille — —. Kyllä aina muiden ihmisten kanssa sopii', sanoi Risto.
"Huutokauppa loppui siihen ja väki alkoi hajaantua. Risto ei puhunut minulle sen enempää, vaan lähti mennä veivaamaan pois. Hän oli ehättänyt joutuakseen ajoissa perille mutta huonon kulkunsa tähden oli hän vähällä myöhästyä. Hän astui huoneeseen muiden taa juuri siinä tuokiossa, jolloin toimitusmies oli talon lyömäisillään velkojalle, ja niin kerkesi hän kuitenkin parhaaseen aikaan.
"Minä en tiennyt, oliko se hyvä vai paha, kun tuon huutokaupan noin kävi, niin olivat ajatukseni hajallaan. Vihdoin käsitin kuitenkin sen verran, että tuo rikas mies sai nyt omansa ja ettei hän voi enään mitään vahinkoa minulle tehdä, eikä ajaa minua lapsineni pois huoneestani. Sen myös älysin, että irtain jäi myömättä ja se lohdutti minua paljon, sillä tiesinhän sen olevan omaani, jota paitsi en voisi päivääkään toimeen tulla. Riston suhteista en ymmärtänyt yhtään mitään. Olinko hänelle maksamisessa, vaiko häneltä saamisessa, se vaan ei mahtunut päähäni; sen vaan tiesin, että hän se talon huusi ja maksoi rikkaan miehen saatavan.
"Olin koivin uuvuksissa ja väsynyt sekä sielun että ruumiin puolesta. Ankarat mielenliikutukset ja päivän ponnistukset olivat kaiken tämän vaikuttaneet. Illan tultua laskeusin polvilleni ja kiitin Jumalaa, että Hän oli asiat niin toimittanut, että vielä tämän yötä sain lapsineni maata oman katon alla. Minä rukoilin Häneltä voimaa ja apua kantamaan raskasta kuormaani ja uskoin kaikki huoleni ja suruni Hänen haltuunsa. Tämä kevensi paljon sydäntäni; minä suljin ovet ja panin lasteni kanssa maata, enkä ole koskaan levollisempaa yötä nukkunut kuin silloin.
"Parin päivän perästä tuli Risto meille. Istuttuaan alkoi hän puhua.
"'Te olitte huutokauppapäivänä niin kovin rasitettu, etten voinut ruveta kanssanne mitään puhelemaan', aloitteli hän.
"'Se on hyvinkin totta', vastasin minä.