"Nyt tuli minun vuoroni hämmästyä. Olin otaksunut, että velka oli jo vähintään kasonnut kolmeentuhanteen markkaan. Rehellisenä miehenä olin kyllä Ristoa aina pitänyt, mutta en osannut aavistaakaan, että hän on niin jalosti meidän eduksemme toiminut. Sen kyllä tiesin, että hän huoneet vuokrasi, mutta sitä en tiennyt, paljonko hän niistä sai vuokraa, ja vaikkapa paljonkin olisi saanut, mitäpä minun siihen tuli, sillä olihan hänellä oikeus ne hyväkseen käyttää.
"Kyynel silmissä kiittelin ja kostelin minä häntä ja nyt vasta täydellisesti tunsin, kuinka hyvän työn hän meille oli tehnyt.
"'Minun sydämelleni kävi teidän moninkertainen surunne, hätänne ja ahdistuksenne. Minä itse kyllitellen olen saanut kokea samanlaista ja tiedän miltä se maistaa', sanoi hän värähtelevällä äänellä ja hänen katkenneen kätensä tynkkä taasenkin värähteli; niin se tekee aina, kun häntä kohtaa joku asia, joka koskee hänen sydämellensä", selitteli vaimo.
Näin haastellessa oli aika paljon kulunut. Aurinko oli jo laskenut ja vieraat hankkivat lähtemään.
"Ettekö tekin lähde pois, pääsette meidän kyydillämme kaupunkiin?" sanoi matkustaja vaimolle.
"En minä vielä lähde — minä en malta… Nyt on niin tyyni ilma polttaa noita kanto- ja risukokoja; maakin on siksi tuore viimeisen sateen ja keväimenkin tuoreuden vuoksi, ettei ole pelkoa maan palamisesta", sanoi vaimo.
"Ettekö ensinkään polta peltojanne?"
"En vähääkään; sehän olisikin ajattelemattomasti tehty, sillä silloinhan polttaisin valmista omaisuuttani", arveli vaimo.
"Antakaa anteeksi, kun olemme kuluttaneet teidän aikaanne! Nyt saatte meidän vuoksemme tehdä työtänne koko yön", sanoi matkustaja.
"Ei se tee mitään. Yöllä on parempi polttaa kuin päivällä; lepään sitten huomenna — — eikäpähän nyt pimeä haittaa. On ollut niin hupainen kanssanne keskustella, sillä entinen elämäni aukesi eteeni kuin elävä kirja", sanoi vaimo.