"Mitä sinä siellä…? Pysy nyt siellä, missä yönkin olet viettänyt", kuului vihdoin sisältä vaimonpuolen äreä ääni.
Kyytimies kolkutti sitä kovemmasti, hiiskumatta mitään.
"Kyllä minä sinun…" kuului silloin ja samassa aukesi ovi.
Kyytimies tarttui oven laitaan ja vetäsi sen seljälleen.
"Hyi! Mitä roistoja te olette, jotka tunkeennutte ihmisten asunnoihin", sanoi rouva säikähtyen ja vetäysi takaisin.
"Ei hätää, rouva … on täällä talon herrakin", sanoi kyytimies ja samassa vanuivat he ohjattavaansa, kantaaksensa hänet huoneesen.
Kestikievarin renki otti vähän varomattomasti päänpuolesta kiinni, niin että se kirposi hänen käsistään ja pää kolahti jotenkin kovasti lattiaan.
"Noo, noo, ma-mamma! Mi-mitä sinä sii-siinä nyt ta-taas", ärisi herra.
"Eikö se vielä taas tuo sika … mutta kyllä minä… Mitä sitä nyt makuu-aikana tänne veditte, mahdoitte antaa hänen aamuun asti olla siellä, missä hän on tuommoiseksi tullutkin?" äystäsi rouva.
"Meidän syytämme ei siihen ole, että hänen laitansa on nyt tuommoinen, ja luulenpa hänen olevan yhtä oikeutetun täällä olemaan kuin muuallakin", sanoi kyytimies ja he kantoivat herran sohvalle.