"Kyllä se niin … kyllä se parasta taitaa olla, että huomenna köyhäinhuoneesen … eihän tuota täälläkään … enkä minä tule viinatta aikaan … olisihan siellä teille kuitenkin parempi kuin täällä… Kuinka kauvaksi se yhden jauholeiviskän rankki kestää … parasta on, että menette", esitteli mies niin levollisesti ja kylmästi kuin ei mitään olisi tapahtunut.
Vaimo ei vastannut mitään, sillä hän tiesi, että se on turhaa työtä, sanoipa hänelle vielä mitä sanoikin. Hänen sydämensä tykytti kovasti ja kylmä hiki valui hänen kalpealta otsaltansa. Ajatukset lensivät yhtenä myrskynä sinne tänne, etsien jotakin turvaa, jotakin tukea ja lohdutusta, mutta sitä ei tuntunut mistään löytyvän ja kaikkien vähimmän omasta elämänkumppanista.
Näitä mietti ja tunsi hän, eikä unta tullut silmiin. Hän tunsi itsensä sangen voimattomaksi, näljän heikontamaksi, kurjaksi olennoksi mihinkään lähtemään apua etsimään. Itsestään ei hän suurin lukua pitänyt, mutta lapset: mikä kohtalo oli heidän osaksensa tuleva, oliko nälkäkuolema heidätkin pyyhkäisevä pois elävien joukosta jo noin nuorina? Tämä ajatus vaivasi häntä kovin kauheasti ja hän jo luuli näkevänsä lastensa kelmettyneillä kasvoilla makaavan ruumispaarien päällä.
Vaikka kuinkakin hän olisi koettanut ajatella jotakin pelastuksen keinoa, ei hän kuitenkaan löytänyt sen parempaa, kuin että koettaa mennä taasenkin köyhäin huoneesen ja jos heitä sieltä toimitettaisiin kotiin takaisin, tunnustaa silloin totuus, niin vastenmielistä kuin se vielä hänelle olikin. Hän vertaili voimiaan matkan pituuteen ja tunsi, ett'ei hän jaksaisi sen päähän päästä, mutta eihän muuta neuvoa ollut, täytyi yrittää, vaikka siihen nääntyisi — niin, mutta hevosella — onhan hevonen… Kunpa nyt vaan jaksaisin — niin, kunpa — —
Kun aamulla ylös noustiin, laitteli vaimo suolan kanssa maitopisareesta lastensa tyhjiin sydämiin jotakin ryyppimistä, että he olisivat jaksaneet kulkea taipaleen poikki; itse otti hän heikkoon ja vapisevaan sydämeensä vaan muutamia nielauksia.
"Mitä olet tuuminut? Eikö olisi parasta mennä, vai kuinka?" kysyi mies.
"Mikäpä muu lienee neuvona… Kun jaksaisin", sanoi vaimo heikosti.
Mies veti taskustaan pullon; hän oli sen täyden nytkin saanut etukäteen salapolttajalta.
"Otas tästä, niin jaksat", sanoi mies, tarjoten vaimolle pullostansa.
"Vie pois sinun kamala vahvistajasi … se on vienyt minulta hengen", sanoi vaimo murtunein mielin.