Nuoret kovin hämmästyivät näin odottamattomasta asian käänteestä. Varsinkin Leena oli peljännyt pahinta Antin ja hänen välillä tehdyn liiton ilmitulemisesta ja silti hän vapisi niin kovin huoneesen tullessansa. Mutta nyt, kun hän vihan ja kovien sanojen sijaan sai kuulla lempeyttä ja odotetun kiukun siaan toivotettavan Jumalan siunausta, saavutti hänet semmoinen hämmästys, ettei hän ollut pystyssä pysyä. Hän ei voinut sanoa mitään noille hyville vanhuksille, menihän vaan ja laski vapisevan kätensä kummankin käteen, kokien samassa salata ilonkyyneliänsä.
Jonkun ajan takaa oli Kaaralassa isot häät. Kolme pitäjän uljainta morsiusparia vihittiin niissä, sillä niin oli sovittu tulevien talon vävyjenkin kanssa, että hekin vihitään samassa kuin Antti ja Leenakin. Noin isoihin häihin oli kutsuttu pitäjän herrasväkikin; kaikki pappilaisetkin olivat kutsuttujen joukossa — Eevakin — no sepä nyt tietty — morsiamen sisarena. Herrasväki noudattikin tarkkaan kutsua, sillä olivatpa he muulloinkin mielellään vieraina tuossa varakkaassa, siistissä ja vierasvaraisessa talossa; muiden muassa oli siellä Risto ja Ottokin.
Syyspuoli kesää oli ja ilma oli mitä kauniimpi. Iloisena hyöri lukuisa hääjoukko. Vanhemmat ihmiset viettivät aikaansa istumalla ryhmissä, joko ulkona tahi huoneissa, vilkkaasti kaskuten ja jutellen kaikenlaisista asioista. Väliin nauttivat he niitä virvoittavia, joita kenkkärit heille kantoivat ja pistipä yksi ja toinen ukoista piippuunkin ajan ratoksi. Nuoret panivat toimeen viheriäisellä nurmikentällä kaikenlaisia kisoja ja leikkejä: tanssittiin laulun mukaan monenlaisia rinkitansseja, juostiin leskiä, kätkettiin sormusta y.m.s. Nuoret herrat ja neidit ottivat innolla osaa kansan leikkeihin ja Risto oli kaikissa johtavana henkilönä. Kaikkialla oli hän hyörimässä, johtamassa ja neuvomassa, ja hänen johtaminaan kävi leikit kuin itsestään. Miellyttävällä käytöksellään voitti hän kaikkien suosion. Otto oli nyt, kuten ennenkin, vähäpuheinen ja synkän näköinen. Hän pyrki olemaan pappilan Hiljan ja Eevan parissa, mitkä kaikissa huveissa olivat aina rinnakkain ja jos vähänkään tuli loma-aikaa, istuivat he aina rinnatusten johonkin syrjäiseen paikkaan, niinkuin sisarpari, ja Otto meni siihen kohta kolmanneksi. Muutoin seurasi hän leikkejä, niinkuin joku kone, sillä ne eivät näyttäneet liikuttavan häntä vähän vähääkään. Risto seurasi heitä salaisilla katseillaan, vaikkei hän ollut heitä näkevinäänkään.
Vaikka jokainen morsiuspari oli kylläkin uljas ja kunnialla täytti paikkansa, oli Leena kuitenkin päivän sankari. Vaikkei hänellä ollut mitään rikkauksiakaan, oli kaikki niin häneen mieltyneet, ettei hänellä ollut yhtään kadehtiaakaan, jommoisia useinkin tahtoo olla, kun vaan rikas ja siivo poika nai köyhän tytön. Iloisena ja kauniina hyöri hän hääväen seassa, suoden aina jonkun hyvän sanan itse kullenkin. Emäntäkin oli unhottanut kaikenni entisen vastenmielisyytensä ja hän häpesi, kun hän oli ensinkään antanut niin halpamaisten ajatusten mieleensäkään astua.
"Oletko nyt onnellinen?" kysyi emäntä, mielihyvällä katsellen miniänsä alkua.
"Sainpa minä parempiakin tarjouksia", sanoi morsian iloisesti ja kiersi kätensä anoppinsa kaulaan.
Anoppi taputti häntä poskelle.
Ovatpa tämmöiset tapaukset todellakin harvinaisia rikkaan ja arvossapidetyn emännän ja ruotitytön välillä.
Alkoi hämärtää. Risto jo Otto katosivat muiden joukosta. He olivat vetääntyneet huonetten taa yksinäisyyteen; Risto oli Ottoa sinne vaatinut.
"Minä pelkään, että meillä molemmilla on samanlaiset tarkoitukset", sanoi
Risto Otolle, tultuansa kahdenkesken.