"Missä asiassa?"
"Minä luulen, että sinä…"
"Että minä mitä?"
"Minä puhun suoraan: luuloni on, että sinä tähtäilet pappilan Eevaa".
"Siinä erehdyt, veikkonen. Totta kyllä on, että minä tähtäilen, mutta minä tähtäilen — Hiljaa", sanot Otto ujostelematta.
"Tuskinpa Eeva sinulle kelpaisikaan?" kysyi Risto ongitellen.
"Kelpaisiko? Minä luulen, että hän kelpaisi vaikka kenelle. Minä olen kauvan mieltymyksellä katsellut häntä, mutta tarkemmin mietittyäni olen tullut huomaamaan, ettei hän tulisi onnelliseksi minun kanssani, minä kun olen niin juro luonteettani. Hän tarvitsee avonaisempaa ja irtanaisempaa elämänkumppania kuin minä olen. — Hilja minulle paremmin sopisi. Muutoin en ensinkään tiedä, jos ma voittaisinkaan Eevan sydäntä", tunnusti Otto.
"Kiitos siitä!" sanoi Risto ja sitten he lähtivät häätaloon.
Eeva oli vetääntynyt sillä aikaa ulos vilvoittelemaan. Yksinään käveli hän maantielle talosta menevää lehtokujaa. Illan vilponen hämärä siimes tuntui hänestä niin mieluiselta ja hän vaipui syviin mietteisin. Kun Risto palasi Oton kanssa tuolta puheluretkeltään, huomasi hänen etsivä silmänsä, että Eeva on yksin kävelemässä. Varrottuansa sen ajan, ettei kukaan sitä huomannut, meni hän Eevan jälkeen.
Kun hän saavutti Eevan, säikähti tämä niin, että ääni pääsi, eikä hän voinut paikalta liikkua.