"Hän on mies, joka ei vyöry eikä murene. Hän on harras kansakoulun ystävä, eikä liisi siitä, vaikka vielä mitäkin tulisi. Useat kerrat ovat vastustajat koettaneet tehdä hänestä keppihevostansa ja saada hänet pois tieltään, mutta aina ovat he saaneet pitkän nokan."
Nyt juuri tuli esimies kuulutus kädessä ja kokous alkoi. Ennen kansakoulukysymystä oli käsiteltävänä joitakuita muita asioita, joita keskustellessa jo usein ilmestyi tarpeetonta kiukkua ja äksiä.
Kirkkoherra tuli nyt kokoushuoneesen.
Esimies luki kuulutuksesta asian ja niin oli tuo mieltä jännittävä kansakoulukysymys kaikkine kiihkoineen astunut esille. Pitemmässä puheessa selitti puheenjohtaja, kuinka tärkeä olisi, että kansakoulu pantaisiin toimeen, kuinka kristillisen yhteiskunnan velvollisuus on katsoa, että nouseva kansa saa opetusta, josta me olemme tilinalaiset sekä Jumalan että ihmisien edessä. Hän selitti kuinka oppimaton ihminen on sokea, niin ett'ei hän tiedä eikä tunne velvollisuuksiansa Jumalaa, isänmaata eikä lähimaistaan kohtaan, eikä myöskään niitä oikeuksia, joita hän on oikeutettu kansalaisena yhteiskunnalta saamaan. Hän pyysi että kokous pysyisi rauhallisena, jos kohtakin mielipiteet eroaisivat ja ettei yhteen ääneen meluttasi, mutta että yksi puhuisi vaan kerrallansa.
Katsoin seipäällä uhattua miestä, hän ei enään pyörittänyt havun lehvää eikä vieressäni istuvankaan päreentikku enään pyörinyt.
Monta kertaa jo esimiehen puhuessa ruvettiin huutamalla pauhaamaan, mutta hänen luja kieltonsa heidät kumminkin hetkeksi asetti.
Kun puheenjohtaja lopetti puheensa, nousi kokouksessa semmoinen huuto ja meteli, ett'ei hän voinut sitä enään hillitä. Jokaisella koulun vastustajalla oli nyt jotain hyvin tähellistä sanottavan tuota tapoja turmelevaa kansakoulua vastaan. "Meillä on jo oppia liiaksikin", ärjyivät he. "Meillä on jo liiaksikin laiskoja herrarottia elätettävinä, emme tarvitse heitä enään lisää. Kuka sitten työtä tekee, kun kaikki laiskoiksi ja herroiksi tulevat? Kyllä niitä on narreja ja roistoja jo kylläksi, vaikk'ei niitä koulussakaan opeteta", ja monta muuta semmoista kuului pauhun seasta.
Seipäällä uhattu mies koetti lämpymästi puoltaa kansakoulua, raja-ojan kaivamista pyytävä samoin, turhaan, melu ja raa'at haukkuma- ja herjaussanat keskeyttivät heidät. Havun lehvä ja päreentikku putosivat lattialle; niiden omistajat olivat menettäneet toivonsa — kansakoulun saamisesta.
Seiväsritari otti nyt puheenvuoroa ja vastustajajoukko vaikeni niinkuin muuri, sillä he tiesivät että mitä hän sanoo, se on niinkuin taivaasta pudonnut.
Hän selitti, ett'ei vielä koskaan koulunkäynyt herra ole kylmään metsään taloa tehnyt, vaan koulun käymättömät ovat monasti sen tehneet ja ett'ei sen surkeampaa eikä kansaa turmelevampaa, laiskuuteen, narreuteen ja jumalattomuuteen saattavampaa hanketta ole koskaan ennen kunnassa ollut, kuin tuo mokoma kansakouluhanke on!