"Tuhma ihminen luulee, että maailma seisoo heidän sormiensa nenillä. He luulevat, että he ovat ne, jotka kaikki elättävät, jotka kaikki pystyssä pitävät ja hallitsevat ja ett'ei herrat ole muuta vasten mailmassa kuin laiskana elämään ja olemaan muille rasituksena. Tuommoinen ajatustapa on peräti väärä ja suurimman ymmärtämättömyyden synnyttämä. Oikeastaan ei oikeain virkamiesten ja talonpoikien välillä olekaan mitään eroitusta työn teon suhteen, sillä molemmat tekevät työtä sekä itsensä että yhteisen hyvän eduksi. Usein tekee raskasta henkistä työtänsä virkamies suuremmalla huolella, murheella, vaivalla ja ahkeruudella kuin kova työmies, joka päivänsä työn päätettyä saa nukkua yönsä rauhassa. Usein tekee oppinut mies henkisellä työllänsä enemmän hyötyä isänmaallensa ja ihmiskunnalle, kuin kovan työn tekiä, vaikka hänellä olisi sadat kädet työtä tekemässä. Yhtä tuhmasti on myös se, jos joku virkamies eli niin kutsuttu herra katsoo rahvasta sentähden ylön, kun hän on kovan työn tekiä, sillä kaikki kelvollinen työ on kunniallista ja se tulee yhteisen isänmaamme hyväksi, tehtäköönpä työtä sitten päällä taikka käsillä".
Tuota viimeistä vastaustani seurasi pitkä äänettömyys ja matka kului hitaasti ja ajatuksissa.
"Voi kuinka paljon minun näköni on selvennyt tällä matkalla, isä!" sanoi poika taas hetken ääneti oltuamme.
"Mitä sinä olet ruvennut näkemään?"
"Olen nähnyt senkin, ett'eivät kaikki ihmiset olekaan niin hyvät kuin olen luullut".
"He olivat tuolla kokouksessa kovan kiihoituksissa jännittävän asian vuoksi, jonkatähden ei sovi kansan keskinäistä suhdetta mitata sillä mitalla, mutta paljon kumminkin puuttuu ihmisiltä totista rakkautta. Minua ilahuttaa kun ma huomaan, että todellakin on näkösi parannut. Mutta ei sinun pidä niin ajatella, että sinä nyt olet kylläksi näkevä. Sinä olet nyt vähäisen osan tullut tuntemaan luonnon suuresta kuvakirjasta ja Jumalan suuresta korkeudesta, viisaudesta ja rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Vähän olet myös käsittänyt vielä tuota jalointa, Jumalalta luotua, mutta samassa oikullisinta — juonikkainta näkyväisten kappalten seassa olevaa olentoa — ihmistä. Kaikissa noissa on niin paljon tutkimista, käsittämistä ja oivaltamista, että ihmisen täytyy koko ikänsä niitä tutkia, jos mieli on niistä jokukaan murunen selville saada".
"En minä niin luulekaan, että olisin jo kylliksi näkevä, mutta toivon että olen saanut hyvän alun näköni selveämiseen".
"Se tunto on oikea. Mutta tiedätkö nyt, mistä minä otan aineita kirjoituksiini?"
"Tiedän: ihmissydänten tuomista elämän kohtaloista ja heidän menetystavasta Jumalaa ja lähimäistä kohtaan".
"Aivan niin mutta mitä ajattelisit jos kirjoittaisin tämän matkamme kaikkineen, mitä olemme nähneet, kuulleet, puhuneet ja tunteneet?"