Kun ei meillä ollut enään mitään tekemistä talossa ja kun aamu oli jo hyvästi kulunut, lähdimme me pojan kanssa samoamaan kotoamme kohden, samaa tietä, jota olimme tulleetkin.
Melkein heti tulimme lauttauspaikalle ja lauttamies toi lauttansa, kun huomasi meidät toisella rannalla. Kun hän tuli sille rannalle, jossa me olimme, tein hänelle aamutervehdykseni, mutta hän ei vastannut mitään, katsella muljahutteli vaan ja näytti hyvin vihaisen näköiseltä, kun me hevostamme ja muita kaluja toimitimme lautalle. Sitten lähdimme menemään virran yli, joka onnistui hyvästi. Koko ylimenommekaan aikana ei vaihdettu yhtäkään sanaa ja toisella rannalla maksoin hänelle lauttausrahan; ja sanottuani jäähyväiset, ei hän vastannut siihenkään mitään. Tuosta mitään huolimatta, lähdimme ajelemaan kotia kohden. Tiellä kylän läpi kulkiessamme tapasimme vanhoja tuttujamme: tuo lauttamieheltä seipäällä uhattu mies oli tienvarrella panemassa aitaa, jonka lauttamiehen hevonen oli taas hiljakkoin särkenyt. Hän päivitteli että pitää vartioida yötä päivää vainioitansa, jos mieli saada säilytetyksi kylvönsä tuolta pahalle tavalle oppineelta ja isäntänsä puollustamalta lauttamiehen hevoselta. Hän puhutteli ystävällisesti meitä ja pyysi että lähtisimme nyt hänen kotiinsa käymään. Kun ei meidän sopinut hänen pyyntöönsä suostua, sillä meillä oli jo kotikiirut, pahoi hän hyvin sitä. Otimme häneltä jäähyvästit ja lähdimme. Ajettuamme kappaleen matkaa, tulimme ison kesantovainion kohdalle, jossa suuri joukko ihmisiä kaivoi, paitahihasillaan, isoa ojaa vainion halki. Työmiehet olivat tieltä ison matkan päässä, mutta eräs heistä tunsi meidät tiellä ja alkoi juosta meitä kohden; me seisatimme hevosemme ja odotimme. Tuo tulia ei ollut kukaan muu kuin entinen tuttumme, tuo vääryyttä kärsivä, joka ei saanut tunnotointa ja väärää naapuriansa kaivamaan yhteistä, rajoja myöden juoksevaa veto-ojaa. Hänen oli väkinensä täytynyt sitä ruveta kaivamaan, sillä se olisi kaivamatta ollen tuottanut vahinkoa viljelyksille. Hänkin puhutteli meitä ystävällisesti ja kyseli matkamme tarkoitusta. Hän aikoi lain kautta hakea oikeuttansa tuota uppiniskaista naapuriansa vastaan, joka ei mielestäni ollutkaan ollenkaan väärin niin julkeaa vääryyttä kohtaan; häneltäkin jäähyväiset otettuamme, lähdimme taas tuolle tutulle talottomalle taipaleelle.
Tultuamme taipaleelle ja tovin ajatuksissa oltuamme, sanoi poika yht'äkkiä:
"Miksi tuo lauttamies näytti niinkuin hän olisi ollut vihassa meille?"
"Ehkäpä hän oli todestaankin vihassa".
"No minkätähden?"
"Luultavasti sentähden, kun minä en antanut hänen seipäällä vahingoittaa häneltä vääryyttä kärsivää naapuriansa. Kenties hän olisi tehnyt murhan, jos hänen kostonpyyntönsä ei olisi tullut estetyksi ja niin tuo estäminen kenties tuli suorastaan hänelle itselleenkin hyväksi, katsomattakaan sitä, että hän oli aivan väärässä".
"Sepä nyt on kumma kun ihminen saattaa suuttua aivan oikeasta asiasta!"
"Ihminen, joka on vääryyttä täynnä, ei suutukaan mistään muusta niin nopeasti kuin oikeasta; hän ei kärsi eikä jaksa kuulla totuutta, sillä hänen sydämensä aivoitukset ovat pahat. Me emme ole vielä monen hengen kanssa olleet puheisilla täällä ja kenties olemme jo saaneet useampia vihamiehiä kuin ystäviä, varsinkin kun olemme julkisesti puhuneet kansakoulun puoleen; semmoista on maailman meno".
"Tuolla kokouksessa kansakoulun vastustajat puhuivat herroista ja muista virkamiehistä niin rumasti, ovatko herrat sitten niin pahoja?"