"Sitä en tiedä. En koskaan ole tieteellisissäkään nimityksissä nähnyt käytettävän semmoista sanaa, ennen vanhaan oli Kreikan maalla Aristoteles niminen viisaus-tieteiliä, jonka nimi vähän vivahtaa yhdenkaltaiselta tuon hänen mielestään niin mahtavan arttikuulus sanan kanssa, mutta asian luonto jossa hän tuota sanaansa käytti ei osoittanut, että hän olisi Aristotelesta tarkoittanut. Joku aika takaperin, kun suomenkieli oli vielä viljelemätöntä, kutsuttiin asetuksien erinäisiä lukuja: artikkeleiksi, mutta asian luonto ei osoittanut, että hän sitäkään olisi tarkoittanut! Sentähden ajattelen minä, että hän koki hapuroida jotain tiede-sanaa, osoittaaksensa siten luultua isoa oppiansa, jota hän sanoi itsellänsä liiaksikin olevan hakeaksensa siten puolueeltansa kunniaa ja luottamusta, sillä hän on sen johtaja".
Pojan uteliaisuus olisi noussut hyvinkin korkealle, mutta nyt juuri loppui taloton taival ja kylä tuli, jonkatähden keskustelumme täytyi lopettaa.
Meidän olikin pysähtyminen erääsen saman pitäjään taloon, jossa tuo kuntakokouskin oli ollut; siihen taloon matkamme tarkoituskin oli.
Niinkuin ennen olen maininnut, viivyimme siinä useampia viikkoja ja asiamme loppuun ajettuamme, lähdimme paluu-matkalle kotiin. Tiellä mennessämme esittelin pojalle, että kävisimme kuntakokouksen esimiehellä, jolta luultavasti saisimme lisätietoja tuosta merkillisestä kuntakokouksesta. Poika tietysti suostui ehdottomasti esitykseeni ja niin ruvettiin kyselemään hänen asuntoansa ja sen tietoon saatuamme, ajoimme sinne. Kun sinne tulimme, otti hän ystävällisesti meidät vastaan ja kehoitti jäämään yöksi heille. Kun oli jotenkin iltapäivä, suostuin minä esitykseen, senkin tähden, että olisi ollut paremmin aikaa puhellaksemme asioita. Isäntä toimitti hevosellemme ruokaa ja suojaa ja vei meidät huoneesen, jossa meitä se yönseutu vieraanvaraisesti kestittiin. Isäntä näkyi olevan noita niin kutsutuita sivistyneitä talonpoikia, sillä hänellä oli melkoinen kirjasto ja useat sanomalehdet, ja hänellä oli runsaasti tietoja yhteiskunnallisista ja valtiotaloudellisista asioista. Hän harrasti saada kansallensa valoa, sillä hän käsitti, että kansa vielä enemmältä osalta haparoitsee pimeydessä ja tietämättömyydessä ja että on mahdoton kenenkään päästä oikeuksiinsa, jos ei kansaa itseä saada ensin tuntemaan kuinka paljoa se vielä on vailla, jonka tunnon jälkeen sille valo kumminkin kelpaisi.
Puheltiin ensin niitä ja näitä ja tultiinpa viimein puhelemaan tuosta viimeisestä kuntakokouksestakin.
"Tuolla kokouksessahan he käyttivät itsensä niin hävyttömästi teitä kohtaan, että te voisitte saada heidät langetetuiksi suuriin sakkoihin", sanoin hänelle.
"Kyllähän se niin olisi, mutta sitä en tee, sillä se on suurin viisaus kärsiä tyhmiä; tyhmä ihminen ei viisastu rankaisemalla ja sakottamalla, mutta hänelle pitää toimittaa valoa. Minä annan heidän kirkua ja kiemuroida omassa tuhmuudessaan ja tuota tehdessään he kietovat itsensä yhä lujemmalle oman tuhmuutensa verkkoon ja niin he takertuvat omiin pauloihinsa, joita he ovat muille virittäneet: siinä on heille sakkoa kylläksi", lausui isäntä jalomielisesti. Vivahtipa tuo puhe mielestäni siihen jaloimpaan lauseesen mitä on maailmassa koskaan kuultu nimittäin: "Isä anna heille anteeksi, sillä eivät he tiedä mitä he tekevät." Tuo isännän puhe miellytti minua niin, että olin vähällä tarttua häneen syliksi kiinni.
"Eikö tuo hyvin harmita teitä, kuin kaikkenne koette panna liikkeelle, tehdäksenne hyvää heille ja he yhtäkaikki osoittavat kiittämättömyyttä hyvyytenne edestä ja vieläpä vainoakin?" kysyin häneltä.
"Ei yhtään, sillä niin on maailman tapa ollut ja on vielä eteenpäinkin, että he tuolla tavalla ovat palkinneet hyväntekiänsä. Ei mitenkään saa ihminen itsellensä sukkelampaa viha- ja vaino-miehiä, kuin tekemällä heille jotakin hyvää, siis heidän vihansa ja vainonsa on päinvastoin iloni ja lohdutukseni, sillä se osottaa, että minäkin olen jo kortta vetänyt isänmaan yhteiseen pesään, kansan eduksi", lausui isäntäni, nähtävästi liikutettuna.
Kertoelmassani olen unohtanut mainita, että olimme olleet yötä tuossa talossa ja että viimeiset puheemme olivat eineen jälkeen.