Ostaja suuttui nyt niin, ettei aikonut huolia koko vaatteesta. Hän huiski ja pynttäsi kyynärämitalla takanaan olevaa isoa vaateläjää ja haukkui minua kaiken maailman haukkumasanoilla, semmoisillakin, joita en kehtaa mainitakaan. Minua oikein ihmetytti tuon kojukauppias-ammatin sanarikkaus, mistä hän olikin kaiken tuon moskan koonnut.
Surulla ja kauhulla katselin minä hänen vihasta vieläkin pulleammaksi paisunutta naamaansa, samasta syystä pystympään noussutta, kippuraista nystyrä-nenäänsä ja sitä vaskenkarvaista vihanpunaa, joka yht'äkkiä levisi ylt'ympäri tuohon saastaiseen limpunleipäreesen, samassa vertaillen, kuinka monta kyynärää tuo hirviö oli jo eläissään varastanut hankasellaan.
Minä sivalsin vaatepakat olalleni ja lähdin pois, heittäen hänet pauhaamaan. Ei kauvan viipynyt, ennenkuin tapasin toisen ostajan, joka oli rehellisempi ja jonka kanssa sovimme aivan hyvin sekä mitassa että hinnassa; hänelle möin kaikki myötäväni, joilla sain tasaisessa summassa kymmenen ruplaa.
Olinpa mielestäni nyt rikas mies, sillä olihan nyt rahaa, jolla voin niin monta elämän tarvetta täyttää. Kaksinkertaisella kunnialla kunnioitin mielessäni vaimoani, sillä oivalsinpa aivan hyvin, että hänen ansionsa se oli.
Minä rupesin nyt tarpeita ostelemaan. Siinä tarkoituksessa menin erään kalojen kauppiaan luo, sillä puheemme oli kotoa lähtiessä, että toisin sieltä nelikon suolaisia silakoita. Kauppiaalla oli paljon kiinni-iskettyjä kalanelikoita, joista hän käski minun valita minkä parhaaksi katsoin. Itsekullakin on semmoisissa tapauksissa perus-aatteena: »parhaassa on viejän mieli», ja niinpä minullakin. Kun kalojen hyvyyttä ei käynyt tutkiminen astiain kiinniolemisen vuoksi, koetin ainakin saada semmoisen nelikon, jossa olisi enimmän kaloja. Minä rupesin nyt punnitsemaan käsissäni astioita järkiään, hakien siten raskainta. Ensi kierrolla olin minä jo löytävinäni erinomaisen raskaan nelikon mutta yhtäkaikki punnitsin minä ne moneen kertaan, ja aina oli minun kumminkin palaaminen tuon raskaan astian luo, sillä ei koko kalavarastossa ollut muuta niin raskasta; siitä me teimme kaupat, minä väänsin astian olalleni ja aloin kantaa sitä majapaikkaani, hyvilläni siitä, kun sain niin paljon kalaa.
Kun tulin sille kadulle, jonka varrella majapaikkani oli, havaitsin jo kaukaa, että majataloni portinpielessä oli neljä miestä; he katselivat hevosta, jota eräs heistä piti suitsista kiinni; he näyttivät tekevän hevoskauppaa.
Juuri kun olin heitä likelle pääsemäisilläni, lähti hevosen omistaja hevosineen pois ja toiset jäivät paikoillensa. Eräs heistä otti nyt kortit lakkaristaan ja päräytteli niitä toisella kädellään, pitäen niitä samassa niin korkealla kun ylettyi.
»Kylläpä sinulla on huonot kirjat», sanoin minä hänelle sivu mennessäni.
»Mistä sinä olet kotoisin, nuorimies? Sinäpä näytät olevan riski mies», sanoi tuo korttien näyttelijä imartelevasti.
»Tavallinen.»