»Ei saakeli, riskimpi sinä olet tavallista, sen näin heti. Sinä sanoit nämät olevan pahat kirjat, mutta ei nämät ole mitään pahoja, minä pidän näitä vaan lystikseni. Tahdotko, niin minä näytän sinulle näillä kummallisia konsteja?» sanoi hän taasen minulle, pidellen kortteja kädessään.
»En minä rupea korttia pelaamaan», sanoin minä ja pyrin pois.
»Ei, mitäs Jumalan tähden! En minä sinua korttisille vaadi, näinhän jo heti kasvoistasi, ettet ole mikään korttimies; minä näyttäisin sinulle näillä vaan kummallisia temppuja», sanoi hän liverrellen.
»Ei minulla ole varaa tuhlata vähiä rahojani tyhjän katsomiseen», vastustin minä.
»Rahojako — mitäs minä — minäkö sinulta siitä maksua vaatisin? Eihän toki; huono miespä silloin olisin. Ilman, aivan ilmaiseksi minä sinulle temppuni näytän — vai luulet sinä minun rahaa tahtovan — ehei, siinäpä veikkonen erehdyt», liehakoitsi mies ja lieri minun edessäni, etten päässyt mihinkään.
Minä olin kuullut kerrottavan, kuinka korteilla saatetaan tehdä monenkaltaisia temppuja: tietää kuinka vanha kukin on, paljonko hänellä on rahaa lakkarissa, montako hänellä on eläintä kotonaan j.n.e. Minua rupesi valtaamaan ajatus: mitähän jos katsoisin noita ihmeellisiä temppuja, koska ei niistä tarvitse mitään maksaa.
»No, koska et niistä mitään vaadi, niin minä suostun katsomaan ihmeitäsi», sanoin sitten miehelle.
»Sitähän minäkin, sinä olet ymmärtäväinen mies — en minä sinulta mitään tahdo. Mutta missähän olisi hyvä rauha, että minä saisin kenenkään häiritsemättä ihmeitäni sinulle näyttää?» puhua hevelsi mies yhä liukkaammasti; näyttipä siltä kuin hän olisi tullut oikein haltioihinsa.
»Majatalossani on pitkä piha ja sen perällä on sauna, jossa on tyhjä, penkeillä varustettu porstua, siellä sopii», esittelin minä.
»Sielläpä on helkkarin hyvä, lähdetään sinne», sanoi hän, myöntäen esitykseni oikeaksi.