Tuolla hautausmaan aidan takana odottelivat pojat velhon tuloa. Kun he tuossa olivat odottaneet sen pitkää, tämän lyhyttä, tulla käähmikin velho kapineittensa, sairaan tyttären ja hänen isänsä kanssa hautausmaalle. Velho kantoi kädessänsä suurehkoa vaskikattilaa ja muita kapineitansa; tytön isällä oli halkotaakka seljassa ja vesiämpäri kädessä.
He asettuivat keskelle kirkkomaata ja velho rupesi laittamaan nuotiota. Ensinnä otti hän tytön isän selässä olevat halot ja viritti ne palamaan, sitten kokoili hän lisäksi maan päälle kaivetuita ruumisarkkujen lautoja ja kaatuneita ristejä. Saatuansa nuotion hyvään voimaan, rupesi hän laittamaan kattilaa tulelle, johon jo oli kaadettu sitä vasten sinne kannettu vesi ja muut tenhokopeneet.
Nyt rupesi velho tenhomaan lakittomin päin. Hän rymysi polvillaan, höpisi ja hölpötti, myrisi ja mörisi, ruopi ja raapi, silmät muljollaan kuin härän päässä, ja käänteli itseänsä kaikille maailman neljälle ilmansuunnalle.
Poikien oli helppo pimeän läpi, valkeanvaloa vasten, nähdä kaikki hänen temppunsa, ja he olivat niin mielissään, että oikein ilosta käsiään hykersivät, sillä olihan heillä nyt otus kierroksessa, jota he niin kauvan olivat mielihyvällä varttoneet.
»Nyt on aika», kuiskasi muudan pojista kumppaneillensa.
»Ei vielä», vastasi eräs heistä, »annetaan heidän päästä oikein vauhtiinsa.»
Samassa alkoi velho riisua vaatteita tytön päältä pois, siirtäen hänet ulommaksi nuotiosta.
»Tuo p—u riisuu sairaan tyttö-rievun alasti talviseen ilmaan, saamaan vielä lisää tautia, se ei saa tapahtua.» Niin sanoen otti sanoja kivenmokulan käteensä ja paiskasi sen kattilaa kohden, mutta se laukaus ei sattunutkaan, se putosi vaan likitienoille nuotiota. Yhtähyvin myrrysmiehet kuulivat kopsauksen, ja säikähtivät siitä niin, etteivät tohtineet hievahtaakaan, katsella tirkistelivät vaan ympärillensä ja kuuntelivat joka haaralle, saadaksensa selville syyn odottamattomaan tomaukseen. Mutta kun eivät he keksineet mitään syytä siihen, rupesi noita mellehtimään ja manaamaan Manalan väkeä ja selittämään tytölle ja hänen isällensä, kuinka männinkäisten on vaikea erota tytöstä, jopa niin vaikea, että oikein julkisesti tomahtelevat.
Samassa otti tuo nakkaaja toisen kiven ja heitti — molskis, se putosi keskelle kattilaa, kattila kaatui tenhovesineen ja nuotio sammui.
Nyt huomasivat sekä tenhoja että tenhottava, että paha on merrassa ja lähtivät käpälämäkeen täyttä väkeänsä.