»Onko hän oikein virallinen susivouti?»
»Ei; hän on paljon parempi kuin virallinen susivouti.»
»Missä suhteessa hän on parempi virallista?»
»Siinä, että hän voipi karkoittaa sudet.»
»Millä tavalla?»
»Sanansa ja tietonsa avulla.»
Silmänräpäyksessä selkeni minulle nyt kaikki. Edessäni oli tuo kuuluisa susivouti, jonka niin monta vuotta sitten olin nähnyt tuolla niityllä umpikuljuisesti vehkeilemässä. Hän oli kokoilemassa kappojansa niistä piireistä ja pitäjistä, jotka hän oli saanut itseänsä uskomaan. Tuo hänen kumppaninsa oli kaaso, jonka tuli asiat esitellä, jos jossain talossa ei suoristaan tunnettu tuota suurta sutten haltijaa. Kun sitten tuommoinen pulma sattui, lauloi tuo mahtipontinen mies ensin nuot umpikuljuiset, kauvan aikaa sitten kokoon kerimänsä runolliset sanat, jotka jokaisessa semmoisessa tilassa aina olivat yhdet ja samat kuin tiasen laulu. Sattuiko niin hullusti, ettei hänen pyhää pyhyyttänsä vielä sittenkään ymmärretty, tuli kaason varovasti ilmoittaa asian todellinen laita, jolloin kapat ehdottomasti kirposivat. Sillä tavalla tuli myös varjelluksi susivoudin salaperäinen pyhyys, jonka hän oli itselleen anastanut.
Vaikka asia oli minulle selvinnyt, en kuitenkaan tahtonut mitään riitaa rakentaa, jonka vuoksi sanoin heille sävyisästi:
»Tämä ei ole mikään verotalo, eikä tästä makseta mitään kappoja millekään kappamiehelle.»
»Niin, niin, mutta onhan teillä eläimiä», selitti kaaso.