»Oletkos ainoa muukalainen, joka et näitä tiedä?» sanoi vanhempi heistä.
Kuinka? Mitä? Mistä? Olihan tuo läksy niin tutunomaista, mutta missä, milloin ja keneltä olisin sen kuullut, sitä en voinut itselleni selittää. Koetin ajatella sinne ja tänne, koetin pinnistää muistoani, mutta turhaan, ja asia kävi yhä kummallisemmaksi.
»No, mistä herran tähden te sitten oikeastaan olette?» kysyin puoli-hämmästyksissäni.
»Tuuli minulla on tupana, meri peltona, aallot aurana ja metsänpedot palvelijoina», lausui taasen ruhmolla istuja.
»Seis! Minä olen jossain ennenkin kuullut nuot tenhosanat, mutta missä?» sanoin yhä enemmän hajaantunein mielin. »Mistä te olette ja mitä te asioitsette? Sanokaa asianne suorin sanoin, sillä minä en ymmärrä teidän umpimielistä ja salaperäistä puhettanne», lisäsin minä puoli-kauhuksissani.
»Me olemme kappamiehiä», sanoi nuorempi heistä.
»Mitä kappoja te kannatte?»
»Susivoudin kappoja.»
»Oletteko te sitten susivouteja?»
»En minä, vaan tämä minun kumppanini on», selitti nuorempi.