»Tarkoitan, että saisin jonkun viran, vaikkapa vaan aluksi nimismiehen tahi siltavoudin viran — tuota.»
»Te olette aivan väärässä. Maanviljelyskoulujen tarkoituksena ei ole kasvattaa virkamiehiä», sanoi kuvernööri nähtävästi hämillään.
»No mutta, tuota, eivätkö koulut ole sitä varten, että niissä tehdään virkamiehiä?»
»Maanviljelyskoulun tarkoitus on valmistaa kelvollisia maanviljelijöitä, eikä virkamiehiä; oppikouluissa virkamiehiä valmistetaan», selvitti kuvernööri.
»Opetetaanhan maanviljelyskoulussakin ja siltipä — tuota — minä olen oppinut mies», intteli Laarila.
»Te ette ota ymmärtääksenne mitään järjellistä puhetta! Onko teillä muuta sanottavaa?» virkkoi kuvernööri tuskaantuneen näköisenä.
»Ei tällä kerralla — tuota.»
»Saatte sitten mennä», sanoi kuvernööri, pyörähti ympäri ja meni tuiman näköisenä takaisin kamariinsa.
Minä olin saanut asiani toimitetuksi ja lähdin pois; Laarila tuli perässä. Ulos tultuamme rupesi hän haikealla mielellä valittamaan maailman kiittämättömyyttä ja kovuutta häntä kohtaan. »Kyllähän minä sen arvasin, tuota. Olisikin ollut ihme, että vihdoinkin olisi huomattu minun suuri kykyni, eipä maailma sitten maailma olisikaan. Monta vähemmän oppinutta ja pienempikykyistä miestä on isolla viralla ja minun vaan pitää olla ajelulla, maailman tuntemattomana hylkiönä, näkemässä nälkää perheeni kanssa. — Vahva uskoni on, että joku on kuvernöörille juorunnut minun päähäni», ja monta muuta semmoista puheli hän rinnan katua kävellessämme. Minä en suinkaan voinut yrittääkään kumoamaan noita hänen käsitteitään, sillä usein oli hän ollut jo lukemaisillaan minutkin vainoojainsa joukkoon, ja jos olisin vastustanut puolellakin sanalla, olisi tuomio ollut paikalla valmis ja sitä en kuitenkaan tahtonut. Koin siis hiljaisuudessa kuunnella hänen kujerruksiansa.
Kun meidän piti erota, rupesi hän hartaasti pyytämään, että tekisin hänelle sen kunnian, että lähtisin katsomaan heidän nykyistä asuntoaan ja hänen perhettänsä. Aikani ja asiani ei sallinut minun suostua hänen pyyntöönsä tällä kerralla, ja niin me erkanimme, sitten kun hän ensin oli saanut lupauksen, että jolloinkin toiste kävisin vaimoineni heitä katsomassa.