»On ja vieläpä monivuotinenkin semmoinen palvelija, mutta mitä sillä tehtäisiin?» sanoin hänelle.
»Mitäkö sillä tehtäisiin? Silläpä sitä tehdäänkin, joka vaan osaa sitä oikein käyttää, mutta siinäpä se temppu onkin.»
»No!»
»On teillä talli?»
»On.»
»No sitten ei tarvitse tehdä muuta, kuin että otatte sen pölkynpään, jolla lihoja on hakattu, ja viette talliin, jossa sidotte sen piltun kohdalle kattoon aivan ihan sille kohdalle, jossa hevosta pidätte, niin on teko tehty ja painajainen poistettu», sanoi neuvoja suurella varmuudella.
»Olisikohan siitä apua?»
»Siitäkö apua? Onpa tietenkin siitä apua; minulla on oma kokemus asiassa. Ja Heitolan Matti-isännälläkin oli kerran aivan sama pulma edessä kuin teillä nyt, ja hänellekin minä neuvoin tämän keinon. Hän olikin hyvin mielissään, kun sai hevosensa niin vähällä paranemaan», vakuutti puhuja.
Hän teki nyt itsensä hyvin ryhdikkään näköiseksi, nypiskeli ehtimiseen nokkaansa ja ryiskeli uutterasti, joka nähtävästi oli tekoyskää. Näyttipä siltä kuin hän olisi vaatinut itselleen arvoa tuon salaperäisen ja avullisen keinon neuvomisesta.
»Kulopainajainen on taas hyvin huokea parantaa, se ei tarvitse juuri paljon mitään», sanoi neuvoja sitten, oikaisten itsensä suoraksi.