»Pitäisipä tässä ajaa, ettei kovin kauan taipaleella viivyttäisi», sanoi poika ja räppäsi taasen hevostansa.
Kärryt rupesivat yhtenä piuvina hyppelemään rattaalta rattaalle ja isot matkat mentiin, niin ettei toinen ratas koskenut maahan ensinkään; joka silmänräpäys olimme vaarassa mennä ojaan ylönkuppuraisiamme.
»Älä sen riivattu aja!» sain viimein hänelle ärjästyksi.
»No, en suinkaan minä tahdo ajaa», sanoi poika vakavasti, ikäänkuin ei hänessä olisi ollut vilppiä vähääkään, vaan että koko hitaan kulkumme syy oli minussa.
»Aja nyt vähän juoksua, nyt on taasen parempaa tietä», sanoin jälleen tovin päästä.
»Te olette niin kummallinen: ei ole hyvä jos ma ajan, eikä jos ajamatta olen», sanoi poika nuhtelevaisesti ja lähti ajamaan niin, että säkenet kärrynpyöristä sinkoilivat. Nyt olisi ollut hyvä kyyti ja hyvä tie, mutta nytpä tultiinkin juuri kestikievariin.
»Paljonko sinä nyt vaadit kyytirahaa?» kysyin pojalta kestikievarihuoneeseen tultuamme, koetellakseni häntä tarkemmin.
Poika joutui vähän hämille, mutta pian selkeni hän ja määräsi kaksivertaa mitä päiväkirja sisälti.
»Kuinka sinä enemmän vaadit kuin vahvistettu taksa säätää?» sanoin hänelle ja katsoin häntä terävästi silmiin, luullen hänen nyt ainakin joutuvan hämille.
Poika oikasi itsensä suoraksi, ja teetteli itsensä hyvin rehevän ja miehevän näköiseksi.