»Ei todellakaan.»
»Kuljettehan joka päivä kaupungissa, olisitte sieltä ostaneet kengät ja naulat!»
»Niin, vaan ne tulevat niin paljon kalliimmiksi.»
»Päinvastoin; ne tulevat paljoa helpommiksi, kun vaan otetaan lukuun raudat, sydet, sepän ja miehen palkat ja niiden ruoka.»
»Niinhän se olisi, joka sen niin tarkoin räknää», arveli mies ja rykäsi samassa, ikäänkuin todistukseksi, että hän oli joutunut puheissaan kiinni.
»Koettakaappas nyt vähän ajaa, nythän tienhaarat ovat loppuneet, ja tie on parannut», muistutin hänelle.
»Niinpä tosiaankin, nythän sopii koettaa», sanoi mies touhussa.
Hän rupesi taasenkin kaikin tavoin kehottamaan hevosta juoksemaan, mutta joka yritykselle käännähti hevonen samalle puolelle tietä kuin ennenkin ja seisahtui.
Samassa ajoi hyvällä hevosella eräs vaimo hyvää kyytiä jäljessä päin.
»Tuopa oli onnen sattumus. Annetaan akan ajaa edelle ja ajetaan me jäljessä; tämä on hyvä jälkiin kulkemaan», sanoi mies ihastuksissaan, ikäänkuin hän olisi suurenkin keksinnön löytänyt.