Minua ei tarvinnut kahdesti käskeä.
Hän istui toiseen päähän pöytää, vastapäätä minua, ja alkoi kysellä sukuani, syntyäni, kotipaikkaani, matkaani, matkani tarkoitusta, keliä, kyytiä, hevosia, kyytimiehiä ja mitä ikänä niihin kuuluu.
Minä koin vastata kaikkiin kysymyksiin lyhimmästä tärkimpään.
»Tämä on puolen manttaalin talo», sanoi hän sitten, kun oli saanut minuun kuuluvat asiat tietoonsa.
»Vai niin, onpa tässä sitten veroa», sanoin vastaukseksi.
»On, ja tiluksia myös.»
»Tietysti.»
»Ja muuta hyvyyttä kanssa.»
»Minä uskon.»
»Olisitteko hyvä ja katsoisitte tänne kaapin sisään», sanoi hän sitten, ottaen samassa avainkimpun vyöltään ja avaten valitulla avaimella kaapin läpän auki.