Ennen olen maininnut, että Tipakkalaiset olivat vanhempieni kanssa ylimmäisiä ystäviä; nyt he tulivat minunkin ystävikseni. Jos milloin kävin Tipakassa, ruokkivat he minua, eivätkä koskaan sanoneet halveksivaa sanaa. Erittäinkin oli Maija ystävällinen ja jakoi voileipänsä minun kanssani. Kaikki leikkikalut olivat yhteisiä, ja kotiin lähteissäni antoi hän minulle mukaan minkä mitäkin.
»Sinusta tulee, Sakeus, viisas mies», sanoi Maija eräänä kertana minulle ja katsoi niin lempeästi silmiini.
»Mies», sanoin kummastuksissani ja katsoa ällötin hänen silmiinsä.
»Juuri niin», vakuutti Maija.
»No mutta, Maija! Olenhan köyhä ja kaikki minua ylönkatsovat», sanoin hänelle vastaväitteeksi.
»Köyhyys ei estä sinua mieheksi tulemasta ja mitä ylönkatseeseen tulee, ei sekään; he tekevät siinä väärin, kun he sinua ylenkatsovat, mutta minäpä en katsokaan.»
»Minä tiedän ettet sinä sorra minua, Maija», sanoin ja sydämessäni tuntui syvä myötätuntoisuus Maijaa kohtaan.
Siinä Palkolassa meidän kylässä oli niin kaunis tyttö, ettei maassa mointa löytynyt. Hänellä kulki kosijoita idästä ja lännestä ja maailman kaikilta kulmilta, rikkaita ja köyhiä, ylhäisiä ja alhaisia, läheltä ja kaukaa. Erittäin rikas ei hän ollut, vaikka hän oli hyvän talon tytär; sillä hänellä oli kaksi muuta sisarta; mutta luonto oli hänelle sitä suuremmassa määrässä jakanut kauneutta. Armotta ja erotuksetta hän hylkäsi kaikki kosijansa, ja näyttipä siltä, kuin ei hänen sydämessään olisi ollut sijaa kenellekään. Vihdoin tuli toisesta pitäjäästä vankan talon ainoa poika Palkolan Liisua kosimaan. Hän oli kaunis ja sorja kuin harjun honka ja se naula veti. Heti kun hän teki tarjouksensa, suostui Liisu ehdottomasti. Seuraavana pyhänä kuuluttaa pöläytettiin Kerosen Hanno ja Palkolan Liisu avioliittoon ja juorutäditkään eivät ennättäneet virkkaa mitään koko asiasta, niin äkkiä se oli tapahtunut. Pian pidettiin isot ja komeat häät. Minäkin olin toisien poika-rehvanain kanssa nurkkimassa, eli kuokkimassa, sillä se oli sen ajan tapa. Uljaana ja ylevänä leiskui siro ja pulskea sulhanen palavissa päin kauniin morsiamensa kanssa raivokkaassa kansallistanssissa. Luulenpa että melkein kaikki mieltyivät häneen. Kun hän tuli porstuaan jäähdyttelemään, kysyivät nurkkarit häneltä:
»Mitä me nyt teemme, sillä meiltä on työ kaikki?»
»En velikullat tiedä; tehkää mitä parhaiten jaksatte», vastasi hän ja yleinen riemastuksen nauru palkitsi vastauksen.