»Niinhän se on, mutta tämä onkin vaan vierasten huone», sanoi emäntä.
Tuo lause sointui niin kummalliselta korvissani, että katsoin häntä silmiin, tutkiakseni, sanoiko hän sitä ivalla; mutta ei, hän oli niin tyyneen ja vakavan näköinen kuin olisi sanonut ihan luonnollisen ja tosiperäisen asian.
»Mutta minulle ei suinkaan tuntuisi lämmin tekevän pahaa, ja minun luullakseni ei teillekään», sanoin hänelle.
»Enpä minä kauvan täällä asustelekaan», arveli hän.
Huomattava on, että tämä kestikievari oli merenrantapitäjäässä ja että juuri sillä kohdalla meressä oli iso saari, jossa oli itsepäällinen pitäjäs, omine kirkkoineen, kirkkoherroineen, kappalaisineen ja muine kirkollisine palvelijoineen. Minä nimitän tuota vaan Saareksi, koska sen tarkempi määritys ei ole miksikään hyödyksi kertomukselle.
»Keitä ne muut kaksi matkustajaa olivat, jotka tästä tänä yönä ovat menneet?» kysyin emännältä, ikäänkuin kääntääkseni puhetta toisaalle.
»Eiväthän he olekaan menneet, he vaan tulivat.»
»Mihin he sitten ovat joutuneet?»
»He ovat talossa yötä.»
»Eipä heitä näy.»