»Hän on pestannut rengin Ylipitäjäästä, sieltä, josta hän Saareen muutti.»
»Se sitäkin vähemmän, — ellei tämä ole se renki.»
»Mutta kuuluupa niinkin, hän matkustaisi Saareen, mutta ei pääse.»
»Mutta herran tähden, kuinka hän voipi olla mikään vaalimies?»
»Miksi ei: hän on vaalissa sinne, mutta ei pääse.»
»Miksi ei hän pääse, kun kerran on sinne rengiksi ruvennut; mutta mikä vaalimies hän silloin on?»
»Onpa vaan. Hän menisi sinne, vaan ei pääse, sillä meri on siksi jäässä, ettei Saareen pääse venheellä ja jää on niin heikkoa, ettei se kanna. Eikö totta? Hän matkustaisi sinne, mutta ei pääse, hän on vasta vaalissa sinne päästäkseen, ja siis hän on Saaren vaalimies», selitti emäntä voittoriemulla.
Samassa tultiin ilmoittamaan, että hevonen on jo valjaissa. Hyvästi jätellessäni emäntää, tunnustin hänelle, että hän oli kyllä sukkelasti esitellyt vaalimiehensä ja ajanut minut hymälään. Nauraa virnistellen sekä olkapäitään kohotellen läksi hän huoneesta ja meni omaan kamariinsa, toivottaen onnea matkalleni.
Ulos tultuani oli porrasten edessä hyvän näköinen hevonen valjastettuna kärryjen eteen. Vieressä seisoi vanha mies, pitäen toisessa kädessään ohjaksia ja toisessa ruoskaa. Tultuani ulottuville, tapaili hän kylmettyneillä, vanhoilla kinnaskopuloillaan nostamaan päässään olevaa karvalakki-reuhkaansa, tervehtääksensä minua, mutta vanhuuden kömpelyyden ja noiden kankeain kinnasten vuoksi ei se ottanut onnistuakseen. Ennenkuin vielä oikein ennätin kärryihinkään nousta, näppäsi ukko jo ruoskallaan, jonka vuoksi hevosen nyästessä olin kaatua seljälleni routaiseen kartanoon.
»Älkäähän nyt toki lyökö hevostanne, ennenkuin kärryihin pääsen», sanoin ukolle puolinärkästyksissäni.