»Tuota noin, ilman pikkusen niinkuin alkumuistutukseksi vaan», sanoi ukko.
Enpä ollut toistamiseenkaan oikein siivoon päässyt kärryihin, kun jo taas ukko näpäsi ruoskalla. Nuori, virkku hevonen hypähti heti pystyyn, ja lähti routaista kartanoa mennä nelistämään. Kylmettyneillä ja monikertaan paikatuilla kintaillaan ei ukko voinut hevostaan hallita ja se meni päin seinää.
»Jumalan tähden, älkäähän nyt toki hätyyttäkö hevostanne, ennenkuin se tielle pääsee», sanoin minä ukolle, hillitäkseni hänen ajamisintoansa.
»Mutta kuulkaapas — tuota noin: joka rahansa edestä kulkee, hänen täytyy päästä kulkemaan», sanoi ukko, ikäänkuin käsittäen, että kyydillä kulkijaa pitää kiidättää aika vauhtia, vaikka hänen päänsä halki menisi.
»Mistä olette kotoisin?» kysyin häneltä tielle tultuamme.
»Tuolta Ylipitäjään Metsäkulmalta», vastasi ukko, samassa taasen näpästen hevostaan.
»Hyvin ahkerapa te olette hevostanne lyömään», sanoin hänelle.
»Niin, joka rahansa edestä ajaa, sen täytyy päästä kulkemaan», sanoi taas ukko.
»Joko hevosenne on vanha?» kysyin häneltä.
»Kolmas talvi.»