»Mutta jos hän taas on katsonut hyväksi hieman narrata muita ihmisiä?»
»Eihän tuo toki niin isosti narranne», sanoi ukko vähän säpsähtäen.
Minä selitin hänelle juurta jaksain mitä minä olen emännän ja hänen puheestaan selville saanut tuon arvokkaan ja hyvän tohtorin asiassa. Sen johdosta päätin minä ukolle vakaasti, ettei tuo tohtori ollut kukaan muu kuin Saareen pyrkivä papin renki ja että Lenkolainen on heidät narrannut umpikenkään.
»Voi sitä Lenkolais-veitikkaa! Ilmankos se vieras heittäysikin puhumattomaksi, kun minä sanoin hänelle maata pannessaan: huonolle vuoteellepa herra tohtori maata panee», puheli ukko.
»Eikö hän puhunut mitään?»
»Ei niin luotuista sanaa, kääntyi vaan toiselle kyljelleen seljin minuun.»
»Se oli luonnollinen asia. Mies-rukka luuli joutuneensa suurien pilkkakirvesten keskelle, ja sentähden katsoi parhaaksi olla vaiti», selitin hänelle.
»Voi, voi minkälaisia saattaa tapahtua joutavien koukkujen tähden! Heti kun pääsen takaisin, täytyy minun anoa mieheltä anteeksi, sillä minä en tahdo olla kenenkään pilkkaaja», sanoi ukko mielipahoillaan.
Nyt juuri tuli kestikievari ja taival oli kulunut hupaisesti hauskoissa keskusteluissa. Sydämellisesti jättelin hyvästi tuon viattoman, rehellisen ja paljon kokeneen ukon ja lähdin toista hevosta saamaan.
Kolmaskolmatta luku.