Minunkin täytyi myöntää, että tämän väkevämpi kahvi on pilalla, vaikka oli työ ja tuska, jos ma sain ylönantamatta nieleskellyksi sen haalean ja kaikenlaiselta tulevan veden, jota minulle kahvin asemasta tarjottiin; monenkertaisilla kiittelemisillä ja estelemisillä sain toki aikaan, ettei tarvinnut ruvetakseni toisen kupin kanssa taistelemaan.
»Se on ihmeteltävä kumma, minkälainen kyky tuolla Laarilalla on, sillä hän ymmärtää ja käsittää kaikki», puhkesi taasenkin emäntä ihmettelemään.
»Se on, tuota, rakas Mari, luontainen neronlahja, jonka Luoja lahjoittaa vaan harvoille ihmisille, ja kun semmoinen nero saapi sitten opin siunatuita hedelmiä nauttia, tulee hänelle välttämättä erinomaisempi kyky kuin tavallisille ihmisille», selitti Laarila.
Minä olin jo niin usein kuullut tuota heidän nuottiaan, että se totta puhuen oikein harmitti. Minulla oli vaan nyt huolena heidän aineellisuutensa, sillä hyvin hyvällä syyllä oivalsin, ettei heillä suinkaan liiaksi ollut varoja, ei ainakaan tuhlaamiseen asti. Minä olin todellakin oikea Tuomas tuon korskean mestarin suhteen ja pelkäsin pahinta Laarilan puolesta sekä kellosta että mestarista, käänsin siis puhetta siihen suuntaan.
»Minusta näyttää tuo teidän mestarinne oikein aika lurjukselta, varokaa itseänne häneltä, ja ottakaa kellonne pois hänen käsistänsä, ennenkuin hän sen kokonaan pilaa», sanoin heille.
»Vielä vai. Kyllä hän ymmärtää kellon tavat, koska hän osaa sitä niin kummallisesti naksututtaa, ja ettekö huomannut, kuinka vinhasti ja pelkäämättömästi hän teki parantamistyötä. Antaapas miehen vaan koettaa. Meillä on myös raamattu, joka on vähän siteistään laukeillut, sen hän sanoi myös parantavansa vähällä vaivalla. Muutoin annoin minä hänelle rahaa etukäteen kolme markkaa (nyt oli jo markkalasku) ainetten ostamista varten. Tekisinpä typerän työn — tuota — jos ma ottaisin kellon häneltä pois, sillä eipä hänellä taitaisi olla varoja takaisin maksaa rahaani, jonka kylläkin ahtaalta lainaksi sain», selitti Laarila luottavasti ja asiantuntijan tavalla.
»Tehkää kuin tahdotte, mutta kumminkin luulen minä olevan syytä pelkoon», sanoin heille, lähdin toiseen huoneeseen ja istuin siellä taasen mestarin viereen.
»Sanoittehan olevanne maalarikin», aloitin taaskin puhetta.
»Sanoinhan niinkin.»
»Mitä te enimmästi maalaatte?»