"Ei paljon. Sinä vaan neuvoit minun varastamaan perintökuitit ja polttamaan ne. Sinä se olit, joka neuvoit minun pakottamaan Martin antamaan epäyskirjan. Sinä se olit, joka neuvoit minun Markulle maksamaan kuusikymmentä markkaa, ett'ei hän antaisi toista perintökuittia. Eihän tuo ole vielä paljon, vai kuinka?" sanoi Kirri kylmästi ja avonaisesti.

"Äh, voi saa… jopa isäntä nyt hulluja puhuu ja juoruja uskoo — minäkö varastamaan — e — epä — kir… hym! kuusikymmentäm… hym!" soperoitsi Rehkonen suuressa hämmennyksessään, sillä hän olisi kaikissa asioissa ja paikoissa tahtonut kuulustaa ja näyttäytyä rehellisenä ja suorana ihmisenä, vaikka hän muutoin oli sotkuna ja häiritsiänä joka asiassa epärehellisyytensä ja typeryytensä vuoksi.

"Semmoisia hulluja se puhuu, joka on saanut silmänsä auki ja sitten kurkistaa totuuden valoon. Ovatko puheeni juoruja? Itsehän olet ne puhunut korvieni kuullen. Teidän mielestänne pitäisi ihmisien pitää teidän juorujanne tosina ja ihmisien tosia juoruina; se on kummallinen järjestys se. Suoraan sanoen sinä olet akkasi, tyttösi, Susson ja Lillun kanssa tehnyt tämän asian sotkemiseksi mitä ikänä ihmiset pirun nimessä ja haahmossa voivat; nyt minä teidät, heittiöt, oikeen läpi tunnen", sanoi Kirri yhä edelleen.

"Ei se kainalotilkun ratkominen ja jälleen nurin päin ompeleminen auttanutkaan mitään, Pirko", sanoi Katru pistelevästi.

"Piru tänne olisi tullut, jos tuon tiesin", mutisi Kirsti itsekseen.

"Sitä vartenko meidät olette tänne kutsuneet, että saisitte meitä mielenne mukaan haukkua?" sanoi Pirko äissään.

"Juuri sitä varten, että kerrankaan tulisitte oikeen julkisesti huomaamaan, kuinka huonoa työtä te teette ja kuinka lyhvet jäljet teidän valheillanne ja toimillanne on, joita te niin hartaalla halulla ja niin ahkerasti olette koko elämänne aian harjoittaneet. — Mutta tämä ei ole haukkumista; se on suoraa totuutta", sanoi Kirri.

"Te olette kyllä pahasti eläneet tämän ja monen muun asian kanssa ja tuolla elämällänne olette rikkoneet taivasta ja maata vastaan. Mutta vielä teilläkin on armon ovi avoinna", sanoi pastori.

"Minun on aina käynyt niin kovan säälikseni Martti ja Aina", sanoi
Lillu liverrellen.

"Tietysti molemmat"; sanoi Kolkki ja pyrskähti nauramaan.