"Voi surkeata! Lillukin on, näen mä, yksi noita ilkeöitä hiiton henkiä ja lähettiläitä! Voi kelvotointa! Mesi, maito kielessä; viha, myrkky sydämessä! Maailman ihmiset ovat kummallisia, ei ole totuutta nimeksikään!" sanoi Martti kauhistuen ja päivitellen, kun oli silmäillyt kirjettä.
"Onko sinussa senkään vertaa totuutta kuin muissa ihmisissä? Valheen hengessä kuljet sinä ja vielä kahdella tavalla. Ensiksikin lupasit meille ja Sussolle itselleen, että nait Susson, ja nuot kirjeet … tuota sinun kirjeesi Ainalle osoittaa kaikkea muuta, vaan ei tuon lupauksesi täyttämistä. Ja siksi toiseksi intit, ett'et ole kirjoittanut Ainalle ja kuitenkin on omassa kädessäsi kirjoittamasi kirje — meiltä annettuna — mitäs nyt sanot?" ahdisteli äiti poikaansa, kaikilla niillä aseilla, jotka hän oli tätä tilaisuutta varten käsiinsä haalinut.
"Ensimäiseen syytökseenne olen jo vastannut; toinen rikokseni ei ole muu kuin kiusauksen hetkellä häveliäisyydestä tullut hätä-mutka, jolla en ole tarkoittanut enkä tehnyt kenellekään mitään vääryyttä enkä vahinkoa. Mutta mikä se toinen kirje on, josta epähuomiossa mainitsitte?" sanoi Martti.
"Sinun ei tarvitse sitä tietää", sanoi Katru ylvästellen.
"Kyllä kaiketi olette Lillun kautta viekoitelleet Ainaltakin kirjeen! Tuo kaikki on kovan jumalatonta ilkeyttä!" sanoi Martti kovan harmistuneena.
"Kyllä nyt jo ymmärrän täydellisesti sinun; päätös on tehty: jos sinä pysyt päätöksessäsi, niin perinnöttä sinun pitää pois tästä talosta", sanoi Kirri uhkaavasti.
"Jos niin kovat saatatte olla, niin minun täytyy lähteä pois isän kodista. Kovinpa tuo elämä käypi tukalaksi tässäkin, noiden alin-omaisien juorujen ja kiusauksien vuoksi, ja päätöstäni en minä kykene kumminkaan muuttamaan, sillä se on sydämen halu ja tahto, joka on väkevämpi kaikkea maallista voimaa", sanoi Martti lujasti ja päättäväisesti.
Sillä välin oli Kirri ottanut Katrulta Ainalta Martille kirjoitetun kirjeen, ja laskenut sen kädestään epähuomiossa kaapin päälle, sillä hän oli tuiki hajamielinen tällä kerralla. Vaikka Martilla oli kauhea sydämen tuska, huomasi hän kumminkin tuon salatun kirjeen joutuneen tarkatta talleuttajatta.
Sentähden vetäysi hän puheen ajalla vähitellen kaapin luoksi ja sai tuon salaisen kirjeen otetuksi haltuunsa, isänsä ja äitinsä huomaamatta. Hän tunsi heti sen Ainan kirjoittamaksi ja riensi sen kanssa pois. Hän luki Ainan kirjeen, heti kun pääsi yksinäisyyteen. Kuumat kyyneleet juoksivat Martin silmistä kirjettä lukiessaan ja hän tunsi sydämessään niin vahvan rakkauden ja voiman, jota ei mikään tässä maailmassa voisi peloittaa ja estää täyttämästä tahtoansa. Hän tunsi sydämessään suuren lohdutuksen tänä kovana murheen ja kiusausten hetkenä ja hän luki ainakin kymmenen kertaa uudestansa tuon rakkaan kirjeensä, kastellen samassa sitä kuumilla kyyneleillänsä ja tiheöillä suuteloillansa. Hän tunsi nyt jo omasta kokemuksestaan osaksi, minkälaisia maailman ihmiset vielä enimmältä osalta ovat, ja vääryyttä, valhetta, lähimäisen kunnian sortoa ja panettelua havaitsi hän heissä paljon, sanomattoman paljon. Mutta samassa tunsi hän myös mitä hyvää voipi ihmisissä olla, ja tuon hyvän tunsi Martti korkeimmassa määrässä, sillä hän tunsi todellisen ja puhtaan rakkauden voimaa, ja tuo oli niin korkea ja jalo hänen mielestänsä, ett'ei mikään muu tuntunut hänestä miltään sen rinnalla.
Vanhukset tyhmistyivät ja hämmästyivät niin kovin Martin jäykästä puheesta, ett'eivät he kyenneet toviin aikaan puhumaan ainoatakaan sanaa; viimein toki toipui Katru ja kysyi hätäisesti: