"Ettehän ruvenne, isä, vaan väkivaltaa käyttämään?" sanoi Martti.
"Tottelematoin! Kirjoita paikalla, taikka minä rusikoitsen sinun niin, ett'et ikänä tervettä ruumista kanna", sanoi Kirri.
"Voi hyvä Jumala mihin kiusaukseen minä poloinen olen joutunut!" sanoi
Martti tuskissaan.
"Itsepä sen kiusauksen olet tottelemattomuudellasi päällesi vetänyt — etkö sinä kirjoita?" sanoi Kirri, kopasten Marttia kädessään olevalla halolla ronkkaan.
"Älkää nyt toki isä lyökö! — kun olisi kirjoitusneuvot, niin täytyisi kirjoittaa", sanoi Martti ja kyyneleet valahtelivat hänen silmistään.
Tuon kuultuaan hyökkäsi Katru Martin kamariin ja toi sieltä Martin omat kirjoitus-neuvot ja hänen täytyi ruveta kirjoittamaan tuota hänen sydämellensä niin vastahakoista epäyskirjaa, jota tehdessä Kirri seisoi koko ajan halko kädessä hänen vieressään.
Sitten kun Martti oli epäyskirjan saanut valmiiksi, sanoi Kirri: "Lue nyt se, että saamme kuulla mitä siinä seisoo!"
"Herra pastori! Jos kuka tulisi ottamaan avioliiton kuulutusta minulle ja Kolkin tyttärelle, Ainalle, niin ei pidä pastorin antaa, sillä minä otan eroni hänestä. Martti." luki Martti.
"Näytä tänne se kirje, että mä näen onko se niin kirjoitettu kuin lujit", sanoi Kirri, siepaten kirjeen Martilta. "No, se on hyvä", jatkoi hän silmäiltyään kirjettä, jonka hän pisti lakkariinsa. — "Nyt pääset rauhaan".
"Rauhaan, mutta minkälaiseen rauhaan?" sanoi Martti surullisesti ja lähti pois ja meni omaan kamariinsa, siellä yksinäisyydessä vuodattamaan murheellista sydäntänsä.