"Eipä sinulla ole paremmin äitiä kuin isääkään; mene! — nyt saat nähdä tottelemattomuutesi hedelmät", sanoi Katru kylmästi, eikä hänkään antanut kättänsä poikansa ojennettuun käteen!
"Hyvästi isä ja äiti", sanoi Martti ja lähti, pieni vaatekääry kainalossa, jonka hän oli jo varalta ennen kokoillut.
Kyyneltulva virtasi nyt Martin silmistä, eikähän tuo kumma ollutkaan, jos vaan harkitsemme kaikki asianhaarat. Maailma tuntui hänestä nyt niin kolkolta, tyhjältä ja autiolta ja maailman ihmiset kavaloilta, ilkeöiltä pettureilta, joille ei ollut mitään pyhää. Sydänten puhtaimmat tunteet he tahrasivat ja tallasivat jalkojensa alla ja rehellisyys ja tunnollisuus ei ollut heille mistään arvosta — kuollut, katoova ajallinen tavara ja mitätöin rikkaus oli sokaisnut ja pimittänyt ne heidän silmissänsä ja sen takia olivat he itse tulleet niin sokeoiksi, että he eksyivät keskellä päivää. Ja tuon kuolleen tavaran sokeus oli ihmisissä niin suuri, että se sokaisi, pimitti ja sammutti luonnollisen vanhimman rakkaudenkin lapsiansa kohtaan — eipä ihme, jos Martin sydän murtui noita ajatellessaan.
"Voi hyvä Jumala!" sanoi Kirri Martin mentyä, sillä hänenkin sydämessään lienee ollut jonkunlaisia huolia.
"Voi sentään! kylläkaiketi Martti ja Aina kuulutetaan ensipyhänä°, sanoi Katru, sillä se oli nykyään hänen suurimpana huolenaan.
"Sitä minä en usko, sillä perintökuitit ovat olleet ja menneet, ja epäyskirja on minulla ja sen lähden viemään pastorille, Päälliseksi olen Markulle, Martin entiselle oppivaarille, maksanut jo kuusikymmentä markkaa, ett'ei hän antaisi uutta perintökuittia; saavat maar nyt mittoa mieltänsä", sanoi Kirri, melkeen jo iloisesti!
"Te miehet olette aina niin lujat ja viisaat vakaisissa asioissa! Sinuun minä luotan — mutta voi minun poikaani Marttia!" sanoi Katru, puoleksi toivoen, puoleksi peläten, sillä hänessäkin lienee hieman löytynyt äidin rakkautta.
"Älä nyt ole noin suruissasi! Ehkäpä tuo Martin kotoa ajo tulee vielä hyväksi hänelle itsellensä ja meille, sillä Ainan kanssa ei hän pääse ikänä yhteen ja kun hän saa kappaleen aikaa olla poissa kodistansa ja miettiä tilaansa ja maistaa minkälainen kumppani köyhyys on, niin ehkä hän palajaa kotiinsa, taipuu tuumiimme ja ottaa Susson", puheli Kirri ennakkoluulojaan, lohduttaaksensa tällä kerralla murheellista vaimoaan.
"Jospa se niin tapahtuisi, jospa sen Jumala soisi!" sanoi Katru yhä suruissaan ja turvaten Jumalaansa, ikäänkuin hän olisi toimittanut hyvinkin hyvää asiaa, jota Jumalan nyt pitäisi auttaa ja päätökseen saattaa hänen toiveitansa.