"Päivää, päivää, lapseni! Me olemme tulleet täällä toiselle tuulelle ja mielelle. Saatatteko, rakkaat lapseni, antaa meille anteeksi kovan ja tyhmän käytöksemme teitä kohtaan?" sanoi Kirri.
"Jos kuin, isä kulta", sanoi Martti.
"Entäs Aina? Paljon on tosin uskallettu silloin, kun pyydetään sovitusta siltä, joka syyttömästi on niin paljon saanut kärsiä, mutta sydämeni ei tunne saavan rauhaa, jos en pääse sovintoon sinunkin kanssasi", puheli Kirri Ainalle.
"Sydämeni on sula ja leppyisä kaikkia ihmisiä kohtaan. Miksikäpä olisinkaan teille suutuksissa", sanoi Aina lempeästi.
"Kas niin, lapseni! Nyt olemme sovitetut ja lapsinani rakkaina tahdon teidät molemmat pitää. Katuen entistä käytöstäni kohtaanne, tahdon korjata mitä rikkonut olen. Sen kolmetuhatta markkaa, jonka lupasin Martille ja Sussolle, jos toisensa naisivat, annan tässä nyt teille häälahjaksi, koska kuulutte häitänne pitäneen, ja on tämä lahja oleva ensimäinen suosioni osotus teille", sanoi Kirri ja rupesi ojentamaan rahoja Ainalle.
"Anna lahjasi antamisen olla siihen hetkeen asti, kun pastori ja mieli-vieraasi tulevat! Silloin sen vaikutus on suurin", muistutti Katru.
"Oikeen sanottu, Katruseni, oikeen. Pitihän meidän näyttää pitkää nokkaa ja tosiaankin se temppu on oivallinen nokan jatko", sanoi Kirri ja keskeytti lahjansa antamisen.
"Kiitämme nöyrimmästi! Millä me olemme semmoisen hyvyytenne ansainneet?" sanoi Aina ujosti.
"Ei mikään maailmallinen hyvyys voi palkita niitä kärsimyksiä, joihin sinun olemme saattaneet", sanoi Kirri. Sitten kääntyi hän Katrun puoleen ja sanoi: "No mutta ethän sinä Jumalan tähden virka mitään pojallesi ja miniällesi!"
"Pyydän anteeksi; enempää en jaksa", sanoi Katru, samassa kun hän tarttui molempia syliksi.