"Ei, äiti kulta, ole mitään anteeksi pyytämistä", sanoi Martti ja kyyneleet valahtivat hänen silmistänsä.
"En minä ole koskaan ollut teille vihamielinen; teillä oli vaan pieni erehdys: te luulitte Martin olevan teidän ijankaiken, vaan hän olikin — minun", sanoi Aina.
"Oivallisesti lausuttu, lapseni, oivallisesti ja jalosti! — mutta laittakaa vihkituoli valmiiksi!" sanoi Kirri.
"Mitä sillä tehtäisiin?" kysyi Aina hätäisesti.
"Yhtä toki kysyn teiltä, ennenkun vastaan siihen kysymykseen: saatatteko tulla tähän kovaan kotiin asumaan, niinkuin ainoaan kotiinne?" sanoi Kirri.
"Voi isä kulta, kuinka mielellämme sen teemme. Tiesinhän minä, että te olette hyvä", sanoi Martti, tarttuen isäänsä syliksi ja pyyhkien kyyneleitä silmistänsä.
"Entäs Aina?" kysyi Kirri.
"Kussa Martti on, siellä tahdon myös minä olla kuolemaani asti; minä kiitollisuudella vastaan-otan tarjoamisenne", sanoi Aina.
"Nyt minä vasta sanon mitä vihkituolilla tehdään. Pastori on kutsuttu tänne ja tahdonpa, että hän siunaa teidät tässä vihkituolin ja meidän silmiemme edessä, harmiksi Rehkosen joukolle, Lillulle ja heidän laisillensa. Rehkosen joukko ja Lillu ovat kutsutut tänne juuri siksi hetkeksi. Laittakaa itsenne sitävarten juhlapukuun ja laittakaa vihkituoli valmiiksi, sillä aika on lyhyt", selitti Kirri.
"Tahdotte siis pahimpain ja ilkeimpäin parjaajaini ja parasten entisien ystävienne edessä tunnustaa erhetyksenne, ja siitä tulen vakuutetuksi sovintomme olevan sydämen sovinnon — jaloa, ylevää!" sanoi Aina.