"Susso? Milloin hän on täällä käynyt?" sanoi Kirsti hätäisesti.
"Eihän tuosta ole kuin pikku hetki, kun hän tuli täältä ja meni semmoista vauhtia, että tukka oli suorana", sanoi Lillu.
"Sekinhän osoittaa äsköisen puheeni olleen oikean. Mitäpä hän on muuta kulkenut, kuin on käynyt tekemässä päättävän kaupan Martin ja hänen naimiseen", harkitsi Rehkonen.
"Aina se tuo isä kaikki asiat tietää ja arvaa; eihän nuotkaan asiat mitenkään muuten saata olla", sanoi Kirsti iloisen voitollisesti.
Kamarin ovi oli vähän raollaan, jonka tähden kamarissa oliat kuulivat jokaikisen sanan, mitä salissa-oliat puhuivat.
Samassa kun Kirsti oli viimeisen sanansa sanonut, tulivat kamarissa oliat saliin pastori edellä, sitten Martti ja Aina juhlapuvuissaan ja käsi kädessä; kaikki muut perässä. Martti ja Aina pysähtyivät vihkituolin eteen ja pastori sen taa.
Sitten alkoi pastori hyvin juhlallisesti seuraavan puheen:
"Kaikkivaltiaan Jumalan nimessä! Sinä, joka tutkistelet munaskuut ja tutkit syvyyden lähteet! Sinä, sinä, kuljettelet täältä armon ajassa ihmisiä kummallisia teitä. Väliin kuljetat sinä ihmisiä helvetin henkien ja belzebubin kiusausten läpitse, ja heidät jätät väliin pahojen henkien peitottaviksi. Sinä annat useinkin heidät siinä niin nääntyä, että kuolon enkeli jo viikate olalla hiipii heidän kantapäillänsä, toivoen saalistansa ja odottaen Kaikkivaltiaan kuolon iskun käskyä. Mutta katso! käsiis olet sinä meidät pyytänyt! Ja sentähden olet meille antanut kipinän sitä ijankaikkista totuuden valoa, jolla me voimme sammuttaa sen ruman tuliset nuolet. Pimeyden ruhtinalla, sillä, jolla tuulessa valta on, on täällä maanpäällä paljon apulaisia, jotka matkaan saattavat monta pahennusta ja pimeyden työtä. (Katsoen Rehkosen joukon ja Lillun puoleen.) Mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta pahennukset tulevat! Parempi olisi hänelle, että myllykivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän upotettaisiin meren syvyyteen. Kaikkivaltiaan rankaiseva käsi on häntä kumminkin vainoova ja etsiskelevä niin kauvan kun hän hänen viimein löytää ja silloin on hän lyövä merkin hänen otsaansa. Silloin on koston hetki pimeyden työn tekiän saavuttanut ja hän tulee kaikkien ihmisien pilkan, naurun ja kauhun esineeksi, ja hänen viimeinen paikkansa on siellä, joka palaa tulesta ja tulikivestä ja jossa pitää oleman itku ja hammasten kiristys. Nämätkin tässä seisovat nuorukaiset ovat saaneet kärsiä niiden helvetin henkien apulaisien kiusaukset ja murheet, mitä ikinä he ovat voineet aikaan saada, mutta Jumala on nyt heidän murheensa iloksi kääntänyt ja pois pyyhkinyt heidän kyyneleensä — jaa, Jumala on heille antanut päivänsä paistaa pahan ilman perästä. — Jumalan pyhällä sanalla minä heidät eilen yhteen liitin, vaan minä tahdon heitä vielä siunata: Jumala kaikkivaltias teitä siunatkoon! Poistukoot murheen mustat pilvet häämöittämästä teidän toivo-rikasta elämänne aamua! Olkoon koko tuleva elämänne onnellista ja valoisaa siihen asti, kun ijankaikkisen kirkkauden aamurusko tuopi teille loppumattoman valon!"
"Enkö minä jotain tuommoista ennustanut?" sanoi Lillu puoli-ääneen.
"Voi pirun väki! Kaikki ovat he täällä koolla; mikä nyt neuvoksi tulee?" kuihki Kirsti.