"Puhukaa vaan! Mitä teillä olisi minulle asiaa?" kehoitti kirkkoherra, kun näki Juhon hämmingin.
"Olisihan sitä asiaakin, kun ma rohkeneisin ja voisin puhua… Voi, hyvä kirkkoherra … minä — minä luulen, etteivät Riettu ja lapset ole rehellisiä," sanoi Juho murtuneella mielellä.
"Mistä te semmoisia luuloja olette saaneet?"
"He kantavat kotiin semmoista tavaraa, jota eivät he voi toteen näyttää, mistä he ovat niitä saaneet… Hyvä Jumala…! Ettäkö minun perheessäni olisi varkaita," sanoi Juho hätäillen.
"Sepä olisi tosiaankin ikävä asia, jos se niin olis mutta saattaisihan se ollakin vaan pelkkää luuloa, koska ette itsekään ole sen asian kanssa selvillä," sanoi kirkkoherra. "Mutta minkälaista tavaraa he sitten ovat kantaneet?" kysyi hän sitten.
"Tässäpä niitä on," sanoi Juho ja kukisti lasten leikkipaikalta otetun romun pussista kirkkoherran nokan eteen.
"Tuommoista mitätöntä romuako se vaan onkin," sanoi kirkkoherra naurahtaen.
"Semmoista vaan, mutta eipä se ole rehellistä tietä meille tullut," sanoi Juho tohtuneena.
"No, mutta tuommoista viskataan joka talosta kelpaamattomana ulos ja silloin on se kaikkien yhteistä tavaraa, jos ken sen jonkun väärtiksi katsoo," vakuutti kirkkoherra.
"Niinhän se taitaa olla teidän mielestänne, kun eivät teidän ole niitä … mutta toista on minun kanssani, sillä minun lapseni ovat niitä omin lupinsa ottaneet, ja minä en tahdo, että he… Ja — ja onhan tässä vielä muutakin. Riettu kävi pojan kanssa kaupungissa, ja sieltä he toivat paljon arvokkaampaa kalua kuin tämä ja eivät voineet sanoa mistä he…; minä pelkään, että nekin ovat… Hyvä Jumala! onko minunkin perheessäni…?" sanoi Juho ja kyynelet vyöryivät hänen silmistänsä.