"Olkoon sitten niin," sanoi isäntä.
Ja kaksi viimetalvista vasikkaa valitsi Juho.
Nyt lähdettiin ojamaata katsomaan. Ojattava maa oli korpi-rämettä ja hyvin vesiperäistä. Siinä oli paljon pystyssä olevia tuoreita puita ja liekojakin oli maassa runsaasti. Ennenkin oli siinä kaivaa rääpöstetty vähän ojaa, niin että ojamaan kovuus oli kaikki näköisällä.
Ikäänkuin aavistaen, oli Heikaleen isäntä miettinyt, että korvesta voisi ehkä tulla viljamaa. Omilla voimillansa koetti hän tätä aatettansa toteuttaa, mutta pian huomasi hän, että yhtäällä on yhden jälki. Hänen tointansa, apuansa ja työtänsä tarvittiin joka paikassa ja tämän tähden ei hän voinut mitään uudistusta aikaan saada. Tämä pulma se oli Heikaleen isännän saanut miettimään, että eiköhän tuota saisi elukoilla uudistyön tekijää, vaikka onkin petäjäleipä syötävänä.
"Paljonkohan tällaiseen maahan kaivaisitte ojaa kahdesta vasikasta?" kysyi isäntä.
"Niin paljon kuin tahdotte."
"Vaan pitäisihän olla joku määrä."
"Pankaa sitten semmoinen."
"Se on vähän vaikea, sillä pitäisihän tietää, montako penniä syleltä ja montako syliä," mietti isäntä.
"Mitä niillä tiedoilla tehtäisiin?"