"Älkää viekö minua sinne, säästäkää minua", pyyteli vanhus.
"Vai vielä säästää … ei ajattelemistakaan … vai varasta säästää", tiuskasi kätyri ja vei kolin kolia ukon kauppiaan huoneesen.
"Tämmöisiä vieraita ja kaupantekijöitä sitä meillä kulkee! Tämä äijä pahuus oli kähminyt tuvasta leivän poveensa ja alkoi sen kanssa mennä könttiä tiehensä. Mutta minä satuin havaitsemaan hänet, sieppasin leivän pois ja toin sekä leivän että sen varastajan tänne, että itse saatte tehdä hänen kanssaan, mitä tahdotte, hi, hi, hi, hi", selitteli kätyri ihastuksissaan.
"Kah pirua … tekikö niin? Semmoisia ne ovat … mutta mitä me nyt tuolle varkaalle teemme?" sanoi kauppias. Sitten käveli hän ukon nenän eteen ja nyrkkiä puiden tiuskasi: "Miksi varastit minulta leivän?"
Ukko ei hämminkinsä tähden voinut vastata mitään, katsoa tuijotti vaan vavisten eteensä lattialle.
"Ei sille sen parempaa tarvita, annetaan ryökäleelle hyvästi selkään, vähemmän vasta tekee mieli varastamaan", ehdotteli tuo uskollinen kauppapalvelija.
"Se tuollaisille konnille on parasta … no, aina sinä arvaat, vaan missä me antaisimme hänelle loimeen?" tuumi kauppias iloissaan.
"Ei sen parempaa … viedään hänet talliin, siellä on höyläpenkki", ehdotteli kätyri.
"No sinne … sehän on sopiva paikka", myönsi kauppias heti.
Nyt he lähtivät kahden raahaamaan ukko-parkaa rangaistuspaikallensa. Hän oli näljästä ja hämmästyksestä niin voimaton, ettei oman jalan apu yhtään auttanut, vaan siipenä ne laahasivat jäljessä, kun he häntä viedä rymyyttivät talliin. Siellä he paiskasivat suulleen hänet höyläpenkille. Kauppias piti ukkoa niskasta kiinni ja kätyri alkoi huimia räntä vahvalla ruoskan varrella selkään.