Jättelin heidät hyvästi, kiitellen ja kostellen.
"Ei meille tule enään koskaan nälkävuotta", sanoi emäntä luottavasti, loistavin silmin, kättäni puristaen.
* * * * *
Hädästä mitään tietämättä, eli tuo köyhä joukko tyytyväisenä pienessä mökissään ja mikä oli heidät tuohon tilaan ja noihin keksinnöihinsä saattanut? siihenpä vastaan heti. He olivat köyhyydessäänkin semmoisia ihmisiä, jotka rakastivat kirjallisuutta. He lukivat kaikkea kirjallisuutta, mitä käsiinsä saivat, ei ainoastaan huvikseen, vaan elämänsä opiksi. He olivat viime aikoina saaneet käsiinsä semmoisen kirjan, jossa kehoitettiin hätä-aikoina keräämään jäkälää ja sieniä hätävaraksi. Samassa kirjassa kehoitettiin myös hevosen lihaa hyväksensä käyttämään. Järkeviä ihmisiä kun olivat, ei nämät neuvot tulleet kuuroille korville, vaan he ryhtyivät tuon kovan pulman tullessa heti tositoimiin. Kirjallisuus oli jo heidän henkensä niin kehittänyt, että he olivat vapaat kaikista ennakkoluuloista ja eivät olleet tahallaankaan, vaikka saivat välistä pilkkaakin kärsiä. Monikin, joka näljän kanssa taisteli hirmuista taistelua, pilkkasi heitä, vaikka itse oli kymmentä kertaa pahemmassa kadotuksessa.
Siinä oli koko heidän konstinsa.
* * * * *
Tämmöistä voi silloin tapahtua niinkin pienessä piirissä, missä silloin asuskelin. Ja nämät pikakuvat ovat tosiasioita, eikä minkään mielikuvituksen tuomia utukuvia, sillä olen ne omin silmin nähnyt, omin korvin kuullut. Ei nämätkään ole ilahduttavia kuvia, mutta paljon kamalampia tapahtumia saatti silloin tapahtua muualla, joita en ole ollut näkemässä.
Kova aika on nytkin, mutta Jumalan kiitos! En nyt ole vielä yhtään semmoista tapausta nähnyt. Mitä niissä laajoissa piireissä, joita katovuosi pahimmin rasittaa, voi vielä tapahtua, se on hämärän tulevaisuuden peitossa; varmaa vaan on se, että kova nälkä rasittaa paikoittain kansaa. Jumala, ettei semmoista enään tapahtuisi!