* * * * *
Isonjaon aikana oli talojen tilusten väliin jäänyt iso aukea kivikkokangas, joka ei ollut kenellekään kelvannut. Tätä kivikkokangasta oli Pötikkä pitänyt kauan silmällä, vaikk'ei kenellekään siitä mitään virkkanut. Kankaassa oli kivi kiven vieressä, isompaa ja pienempää, mutta kiviä ei ollut kuin yksikerrassa ja alla oli kaunis, punainen savimulta.
Tänne sydänmaalle Kaukalokankaalle lähti Pötikkä nyt talontekoon. Hän rakensi ensin neliseinäisen tuvan, johon teetti oikean uloslämpiävän takan; ovipäädyn nojalle hän latoi pitkiä karangoita nojalleen päätyä vastaan toimittamaan eteisen virkaa.
Kun tuo Kaukalokangas oli kruununmaata ja muitakin kruununmaan rämeitä oli saatavissa, haki Pötikkä siihen syynin ja niin perustettiin Kaukalokankaalle uutistalo, ja Pötikkä pantiin sille nimeksi.
Olisi luullut, etteivät neitoset välitä mitään niin tallukkamaisesta miehestä, mutta niin ei ollut. Kovin hölmistyivät ihmiset, kun Perolan piika Mari ja Pötikkä kuuluttaa pöläytettiin avioliittoon. Tuo Mari oli kauneimpia ja sävyisimpiä ihmisiä mitä olla saattaa. Kummailtiin sitä, kun niin sievä ja kelpo ihminen yhtyi tuommoiseen juurakkoon.
"Kumma kun sinä tuohon Pötikkään ryhdyit, olisithan saanut parempiakin", sanoi joku Marille.
"Missä niitä on niitä parempia?" kysyi Mari.
"Joka poikahan toki parempi on kuin Pötikkä; niinhän tuo on rumakin."
"Muoto ei kelpaa murkinaksi. Monta on huonompaa miestä kuin Juho; taitaapa viinoihinkaan sekaantua, niinkuin nykyisten nuorten miesten tapa on", vastasi vaan Mari.
Sinne pieneen tupaseensa vei Pötikkä Marinsa ja he alkoivat elää onnellista avioelämää.