Siinä sitten alkoi Pötikkä mullostaa kivikkokangasta. Parin vuoden päästä oli hänellä jo kaunis perunamaa kasvamassa ja pari kolme sarkaa ruista.
Paikka oli semmoinen, ettei siinä koskaan pannut halla ja se oli
Pötikälle suureksi avuksi.
Väliin kuitenkin leipä loppui ja silloin lähti Pötikkä kyläntyöhön lisää ansaitsemaan. Vaikka hänellä oli rahojakin, ei hänen tehnyt mieli niitä äkkipikaa hukata, vaan hän tahtoi kaikki työllään ansaita ja säästää rahat parempaan tarpeeseen. Kun hän sitten, puolentynnyrin ruisjauhosäkki selässä asteli kotiinsa, kyllä silloin kivet sinkoilivat ja kangas kopisi.
Kun Kaukalokankaalla ei ollut laidunmaata eikä siis kannattanut pitää hevosta, toimitti Pötikkä itse hevosen työt. Hänellä oli vankkurit kesällä ja reki talvella, joilla veti kiviä pois mullokseltaan. Sitä ei voisi uskoa, joka ei omin silmin olisi nähnyt, minkälaisia ruunankuormia hän perässään veti kiviaitaan, jota hän kankaanlaiteelle rakensi.
Karjaa kasvatettiin vähitellen ja ennenpitkää oli heillä neljä lehmää ja muutamia joutilaita.
Säästövaroillaan Pötikkä teetätti viljamaiksi rämeitänsä, jotka enimmästi olivat niin matalapohjaiset, että niistä nousi ojanpohjasta savi. Sieltä Pötikkä hyvinä vuosina sai viljaa ja sittemmin heiniä. Kauan ei hänen tarvinnutkaan kylästä leipää hankkia, sillä hän alkoi tulla toimeen omasta varasta.
Pötikän kävi kovin sääliksi, kun hänen rakkaan vaimonsa ja lastensa täytyi asua niin kehnossa hökkelissä. Hän rupesikin pian rakentamaan välkeämpää asuntoa ja parin vuoden päästä oli hänellä valmiina sievonen rakennus, jossa oli välkeä tupa ja kaksi kamaria eteisen kanssa.
* * * * *
Parikymmentä vuotta on kulunut siitä kun Juho Pötikkään rupesi taloa tekemään. Karja on paisunut niin, että talossa on jo toistakymmentä lypsävää. Isännällä on jo hevonenkin, oikein vankka ruuna, joka nyt vuorostaan vetää kiviä pellonteokselta kiviaitaan. Kyllä siis työ nyt sujuu toisella lailla kuin ennen.
Pötikän isäntä rakensi myllyn talonsa alapuolella purossa olevaan putoukseen. Kesäsydännä siinä ei tosin ollut tarpeeksi vettä; mutta keväisin ja sateisina syksyinä oli sitä niin runsaasti, että mylly voi aika vauhtia pyöriä. Eipä ollutkaan haitaksi, vaikk'ei mylly aina voinut pyöriäkään, sillä Pötikän isännällä oli salvossa aina monenvuotista viljaa ja kun mylly taas pyöri, niin hän siinä käytti vuodentarpeensa. Katovuosina oli aina Pötikän aitassa monen talon siemen.