Kuudes kuva.
Säälimätön.
On kevät-talvi. Suuren, tiheään asutun kirkonkylän läpi kävelee maakauppias Kovasen taloa kohti huonoihin vaatteisiin puettu mies. Taloon päästyään hän pyrkii mahtavan isännän puheille.
"Kauppias ei ota nyt ketään vastaan", vastataan hänelle.
"Mutta minun täytyy päästä hänen puheilleen, vaikka mikä olisi", sanoi tuo kalpea mies. "Menkää ja kysykää enkö saa häntä puhutella", jatkoi hän.
"Ette pääse", sanoi kauppiaan tyköä palaava kauppapalvelija.
Mies ei mitään vastannut, vaan meni kauppiaan lukitun kamarin oven taa ja alkoi jyskyttää. Toviin aikaan ei huoneesta virkattu mitään, vaan sitten sieltä kuului ärjyntää. Mies ei siitä huolinut, vaan päinvastoin kovensi jyskytystään. Vihdoin kamarin ovi avautui ja mies astui sisälle.
"Se nyt on kumma, kun ei teiltä saa hengen rauhaa. Mitä sinulla nyt taasen on sanomista?" sanoi Kovanen, peräytyen pöytänsä luo, jolle oli ladottu setelirahapinkkoja.
"Ettekö te voisi vielä odottaa sitä viidenkymmenen markan saamistanne, kyllä minä kesällä työlläni sen maksaisin", sanoi mies, joka oli pysähtynyt ovipieleen ja pyöritteli lakkia käsissään.
"En minä voi odottaa. Tarvitsen omani, ja mikä sen tietää elättekö edes kesään asti."