* * * * *

Katrin tilapäinen sairaus loppui siihen paikkaan. Vilhon avomielinen puhe ja hellä mielenilmaus olivat tämän aikaansaaneet. Reippaasti alkoi Katri ryhtyä työhön.

"Levähdä toki nyt vielä, että pääset oikein terveeksi, eihän sinun tarvitse kipeänä ollessasi mihinkään toimeen ryhtyä", esteli Vilho.

"Kyllä minä jo kykenen yrittämään ja yrittää meidän täytyy, sillä perillinen jo on kasvamassa ja ijäkkäät vanhempani ovat vielä päälliseksi elätettävinämme", sanoi Katri, siepaten rukin eteensä ja polkien sitä niin että ratas meni yhtenä savuna.

Yhdestoista kuva.

Kultaleppä.

Suuri matkustaja-höyrylaiva makasi jonkun ison kaupungin satamassa.

Tavattoman paljon näkyi olevan väkeä laivalla. Siellä oli Etelä-Suomesta palaavia pohjalaisia työmiehiä suuri joukko; myös oli siellä kauppamatkoiltaan Ahvenanmaalta ja Uudenmaan läänistä kotipuoleensa palaavia venäjänkarjalaisia laukkumiehiä, niitäkin iso ryhmä. Laivassa oli myöskin paljon tavallisia matkustajia, joiden matkan määrää ei yhtä helposti käynyt heidän ulkonäöstään päättäminen, ja lisäksi pienempi ryhmä säätyhenkilöitä, jotka pysyttelivät muista matkustajista tarkasti erillään.

Elämä laivalla ei suinkaan näyttänyt hauskalta. Nuo pohjalaiset ja reppurit kokoontuivat yhteen ryhmään keskenänsä juttelemaan. Heidän joukossaan oli jykevätekoinen mies, jonka naama oli täynnä julmia ja rumia arpia. Tämä oli joukon johtaja. Hän kertoili Etelä-Pohjanmaan sankareista, niiden urostöistä, onnistuneista suurvarkauksista, hirveistä puukotuksista ja murhista. Myös kertoili hän, kuinka hän itse oli useasti ollut käsikkäin parasten pukarien kanssa hengenkaupalla. Kerrankin oli pari parasta pukaria lähtenyt häntä hevosella takaa-ajamaan. Kun nuo velikullat saavuttivat hänet taipaleella, alkoi heti taistelu elämästä ja kuolemasta, mutta pitipä hänkin varansa. Heti taistelun alussa sai hän puukolla kuotastuksi toisen hartioihin korttelin pituisen, syvän haavan. Siihen se taistelu päättyikin, sillä sen joka pääsi ehein nahoin täytyi vääntää haavoitettu rekeensä ja lähteä paluumatkalle.

Tämmöisiä juttuja kertoili tuo arpiposki mies hymysuin kuulijakunnalleen. Kuta rumempia ja julmempia asioita hän kertoi, sitä suuremmalla mielihalulla niitä kuunneltiin. Kun oli joku oikein hirveä kohta kertomuksessa, rähähti kuulijakunta valtavaan nauruun. Selvästi huomasi, etteivät nuot kuulijat olleet ylevämmällä kannalla kuin kertojakaan.