"Siinäpä se nyt on. Minä tunnen sinut tarkkaan", sanoi Vilho.
"Voi rakas Vilhoni! sinä olet lukenut minulle sieluni tilan niinkuin avonaisesta kirjasta. Semmoinen se juuri onkin minun sisällinen ihmiseni", sanoi Katri, nakaten kääreen pois päästään ja kierasten kätensä miehensä kaulaan.
"Minun hurskas, jalo ja puhdassieluinen Katrini", sanoi Vilho, puristaen hellästi vaimoaan rintaansa vasten.
"Minua on paljon vaivannut sekin ajatus, että minä olen sinulle alituisena vaivana ja ristinä", sanoi Katri.
"Heitä, armaani, pois semmoiset ajatukset ja mielikuvitukset", puheli Vilho, "sillä ei minulle ole mikään sen mieluisempaa kuin saada helliä ja hoidella sinua. Uskoni on se, että sinä hellällä hoidolla tulet aina terveemmäksi."
"Sitäkin olen usein yökaudet miettinyt, kuinka sinä niin kelpo mies valitsit vaimoksesi tämmöisen kivuloisen rääppänän, vaikka sinulla olisi ollut tarjona rikkaampiakin ja loistavampia", sanoi Katri.
"Mutta minäpä en takertunut niiden pauloihin. Minä pääsin sukeltamaan täydellisesti sinun sieluusi ja tulin silloin huomaamaan, että meidän ajatuksemme, pyrintömme ja tunteemme olivat täydellisesti sopusoinnussa. Huomasin, että sinä tarvitset herkälle tunteellesi auttavaa ja tukevaa sydäntä, semmoista, joka sinut täydellisesti ymmärtää. Tunsinhan sinun tilasi täydellisesti, ja mikään voima maailmassa ei olisi voinut minua estää sinua kosimasta", puheli Vilho.
"Jumala on sinut johdattanut minulle, sillä Hänen työtänsä se kuitenkin on. Millä minä palkitsen kaiken sinun hyvyytesi ja rakkautesi?" sanoi Katri.
"Älä sano niin, armaani, siinä on kylliksi palkintoa, kun tiedän, että sinä rakastat minua ja että me tunnemme toisemme ja koemme heikkoina aikoina tukea toisiamme", sanoi Vilho.
"Voi kuinka monta ihmissydäntä murtuu ja vaipuu ennenaikaiseen hautaan siitä syystä, kun ei tunneta toisiaan", huokasi Katri.