"Ovatpa nuo kohtaukset viimeaikoina hyväsestään harvenneet", arveli mies.
"Ovat kylläkin ja se on sinun hellyytesi ja osanottavaisuutesi tähden,
Vilho rakas"
"Minäpä tiedänkin sen ja siltipä tahdonkin helliä ja vaalia sinua niinkuin avutonta linnunpoikaa", vakuutti mies.
"Mutta sanopas, Vilho, mikä siihen on syynä, kun muutamat ihmiset saavat olla aina terveinä ja minä olen tämmöinen kituluukari?"
"Kyllä minä tiedän syyn siihen."
"Koetapa sanoa"
"Sinä olet heikko hyvyytesi tähden"
"Kuinka se niin on? Minä en nyt ymmärrä sinua."
"Sinä olet niitä puhtaita, hienotunteisia sieluja, joista maailma kynteinensä ja turmeltuneine tapoinensa tuntuu kovin vastenmieliseltä. Kun puhdas sielusi näkee niitä kaikkine viheliäisyyksineen, ei sinun hermostosi sitä kestä, vaan heti tunnet pahoinvointia. Kun näet juopuneen, tulet sinä jo inhosta melko sairaaksi, mutta kun näet tapeltavan, olet sinä jo valmis sairas. Sinun herkkä kaunosielusi ei kestä näitä nähdä, maailma esiintyy sinulle liian kovakouraisena. Siksipä sinä tarvitsetkin tueksesi hellää ja osanottavaista sydäntä. Sinulla on kuitenkin tahdonvoimaa pyrkimään kaikkeen hyvään mitä löytyä voi. Olet uhrautuvainen, koet tehdä työtä enemmän kuin voimasi riittää, vaikkei siihen olisi pakkoakaan. Sellaisessa se on syy sinun tilapäisiin pahoinvointeihisi", selitteli Vilho.
"Kun se mies niin armottomasti löi hevostaan", sanoi Katri.