"Kunpa kaikki olisi siinä, ei olisi hätäpäivää, mutta asiat ovat vieläkin huonommasti", sanoi kultaseppä surumielin.
"No, mitenkä?"
"Minulta varastettiin kaikki rahat viime yönä."
"Jopa jotakin! Kuinka se kävi?"
"Kuinkahan tämä toki kävikään. Tulin illalla anniskelussa kovin juovuksiin ja sieltä lähdettyäni nakkausin laivankannelle maata ja nukuin kohta sikeästi. Aamulla kun heräsin, olivat rahat poissa", selitteli kultaseppä.
"Kun ette antanut rahojanne vaimollenne, vaikka hän niitä niin hartaasti illalla pyysi."
"Niin, kun en antanut. Kunpa sitä juopuneella olisikin niin paljon älliä, että tottelisi vaimoaan. Mutta juopunuthan on niin viisas, väkevä ja varova, ettei hän anna kenenkään hallita ja oikaista itseään", tuumaili kultaseppä.
"Mitä nyt aiotte eteenne ottaa?"
"Voi hyvä Jumala! Ei ole muuta neuvoa kuin palata takaisin Pietariin, jossa jotakin ansaitsee; kotipaikalla ei ansaitse mitään. Minä en voi mennä kotiin, kun ei ole mitään sinne viemistä", sanoi kultaseppä ja purskahti äänekkääseen itkuun.
Laiva puhalsi nyt ensimäisen lähtömerkin. Silloin tuli kultasepän vaimo miehensä luo ja he tarttuivat syliksi toisiinsa, kumpikin sydämenpohjasta itkien.