Kultasepän vaimo tuli nyt miehensä luo.
"Anna minun haltuun rahasi, kun olet vähän liiaksi ryypyssäkin, saattaisit ne menettää", puheli vaimo.
"Ole vaiti. Itse minä olen ne ansainnut, itse ne tallettanut tähänkin saakka ja talletan vielä eteenkinpäin. Mene nyt hyttiisi maata ja ole aivan huoletta rahoista", sanoi kultaseppä ja alkoi kävellä kompuroida laivan anniskelua kohden.
Kaikki laskeusivat nyt levolle, enin osa laivankannelle mihin mikin kylkensä sijan sai. Valkeat sammutettiin, mutta anniskelusta ainoastaan värjätyn lasin läpi näkyi punainen valo. Vihdoin sammutettiin tuli anniskelustakin ja sisälläolijat kompuroivat sieltä pois ja paneutuivat hekin laivankannelle maata.
* * * * *
Aamun koitteessa nousivat kaikki jalkeelleen, niinpä kultaseppäkin. Hän oli sanomattoman alakuloisen ja surkean näköinen; hänen vaimonsa itki katkerasti.
Kun illallinen puhekumppani havaitsi kultasepän, meni hän taasenkin häntä puhuttelemaan.
"Kuinka nyt hurisee?" kysyi tuo illallinen tuttava.
"Huonosti"
"Kuinka niin; päätäkö paukuttaa?"